Heissan!
Kirjotin tämän "postauksen" (voiko näin lyhyttä viestiä ees sanoa postaukseksi) jo kerran mutta jostain syystä se katosi bittiavaruuteen joten kokeillaan nyt sitten uudestaan. Vuorossa on siis kysymyspostaus! Nyt kun vuosi on jo edennyt siihen vaiheeseen, että viimeinen päivä high schoolista on käynnissä juurikin nyt ja sen jälkeen mulla on jäljellä vielä parisen viikkoa täällä Michiganissa! Joten nyt voitte kysyä ihan mitä mieleen tulee! Kysymykset voi laittaa tämän postauksen kommenttiboxiin!
torstai 28. toukokuuta 2015
tiistai 26. toukokuuta 2015
Memorial Day weekend
Pidennetty neljän päivän viikonloppu senior skipping dayn takia, joka on siis päivä jolloin kaikki seniorit skippaa koulun, ja Memorial Dayn takia oli täydellinen!
Mulla ei sen kummempaa actionia ollut, mutta viikonloppu oli tosi ihana. Perjantaina en tehnyt oikeestaan mitään, hengailin kotona ja sen semmosta.
Lauantaina hengailin Davidin kanssa, käytiin mäkkärissä ja juteltiin syvällisiä lähdöstä ja muusta sellaisesta. Kun menin kotiin, pelailin pihalla koripalloa samalla kun hostisä grillaili, otin aurinkoa, kirjotin päiväkirjaa ja tein hikitreenin pihalla kuumassa auringonpaisteessa. Illemmalla kävelin vielä rannalle ottamaan kuvia ja kävelemään rantavedessä.
Sunnuntaina käytiin hostperheen kanssa Presque Islessä kattomassa majakoita. Hostisän veli oli siellä ja kerto meille tarinoita majakoista. Käytiin vielä kanooteilla soutelemassa Lake Esaulla ja sen jälkeen dinner ravintolassa, jonka nimeä en millään muista. Oli ihana päivä!
Tänään sitten nukuin taas pitkään, sitten käytiin Kolinin kanssa kalalla, ei saatu mitään ja hauskempi osio olikin varmaan matojen hankkiminen, varsinkin kun kesken operaation alkoi sataa vettä aika rankasti. Kolin ja sen äiti halus, että oltais ostettu ne madot kaupasta, mutta koska mun mielestä se on huijausta me metiin sitten metsään niitä kaivelemaan. Vaikka ei kaloja saatukaan niin oli tosi hauskaa.
Viimeset kaksi kuvaa on Lansingin reissulta Theon snapchatista..much love as you can see hahah <3
Mulla ei sen kummempaa actionia ollut, mutta viikonloppu oli tosi ihana. Perjantaina en tehnyt oikeestaan mitään, hengailin kotona ja sen semmosta.
Lauantaina hengailin Davidin kanssa, käytiin mäkkärissä ja juteltiin syvällisiä lähdöstä ja muusta sellaisesta. Kun menin kotiin, pelailin pihalla koripalloa samalla kun hostisä grillaili, otin aurinkoa, kirjotin päiväkirjaa ja tein hikitreenin pihalla kuumassa auringonpaisteessa. Illemmalla kävelin vielä rannalle ottamaan kuvia ja kävelemään rantavedessä.
Sunnuntaina käytiin hostperheen kanssa Presque Islessä kattomassa majakoita. Hostisän veli oli siellä ja kerto meille tarinoita majakoista. Käytiin vielä kanooteilla soutelemassa Lake Esaulla ja sen jälkeen dinner ravintolassa, jonka nimeä en millään muista. Oli ihana päivä!
 |
| Ois ollu kiva elää keskiajalla..tai millon näitä ikinä käytettiinkään.. |
 |
| Mä olen varmuudella korkeanpaikankammoinen |
 |
| Samson <3 |
 |
| Pikkumajakka |
Tänään sitten nukuin taas pitkään, sitten käytiin Kolinin kanssa kalalla, ei saatu mitään ja hauskempi osio olikin varmaan matojen hankkiminen, varsinkin kun kesken operaation alkoi sataa vettä aika rankasti. Kolin ja sen äiti halus, että oltais ostettu ne madot kaupasta, mutta koska mun mielestä se on huijausta me metiin sitten metsään niitä kaivelemaan. Vaikka ei kaloja saatukaan niin oli tosi hauskaa.
maanantai 4. toukokuuta 2015
The ice rink is like a second world where nothing else matters
Heissan!
Nyt jaakiekkokausi on viimein, lopullisesti paketissa joten on aika kirjoittaa postaus yhdesta parhaimmista asioista mita mulle on koskaan tapahtunut.
Mun matkani kohti tata jaakiekkokautta alkoi jo kun olin viela Suomessa. Sijoitustiedot saatuani kysyin hostperheeltani olisiko koulussani mahdollista pelata jaakiekkoa. Hostisa tiesi, etta pojille on koulussa joukkue, mutta tytoille ei. Se kuitenkin otti selvaa, etta ma voisin yrittaa poikien joukkueeseen. Olin ajauksesta vahan vahemman innoissani joten sainkin piristysta kun hostisa sai selville, etta vaikka koululla ei tyttojen joukkuetta olekaan, niin Alpenan kaupungilla on. Alpena Warriors U19 team. Olin tietenkin tosi innoissani ja kun sitten saavuin Michiganiin ja liityin cross country joukkueeseen tapasin Maryn, joka pelasi myos jaakiekkojoukkueessa. Han auttoi mua tosi paljon kaytannonjuttujen kanssa ja niin ma sitten paadyin osaksi joukkuetta. Sain varusteet ja nain joukkueen ekaa kertaa. Yksi valmentajista antoi mulle nimen: Teemu. Teemu Selanteen mukaan. Tai "Tiimou" niinkuin ne sen sano.
Muistan ekoissa harkoissa pukuhuoneessa miten joukkuekaverit esitteli itsensa. Niin monta uutta nimea, niin monta uutta kasvoa, etta unohdin nimet silta istumalta. Harkkojen lopussa yritin kertailla nimia. Penkin alle meni. Pikkuhiljaa ma kuitenkin opin. Opin pelaajien nimet, opin paljon muitakin asioita joukkuekavereista. Hunterin jaakiekkokassi haisee, Mary on melko usein myohassa, Maddi rakastaa vadelmatikkuja, Kelli itkee helposti, Brookilla on energiaa vaikka muille jakaa, Chyenne on hiljainen mutta johtaa esimerkilla, Courtney on intohimoinen ja niin edelleen.
Niin monta muistoa. Niin monta kertaa astuin sisaan jaahallin ovista ja tuttu tuoksu iski vasten kasvoja. Vedin sita sisaani ja ajattelin, etta tuun kaipaamaan sita alyttoman paljon. Jaahallista tuli mun toinen koti. Ne seinat pitaa sisallaan niin monta nauruntayteista hetkea, ne seinat pitaa sisallaan kaikki itkut. Kaikki pettymyksen ja vihan itkut, ja ne onnenkin kyyneleet. Jaalle jatettiin aina kaikkemme. Ihan joka kerta. Ja sinne jaalle ma tuun aina kaipaamaan. Ma rakastin sita tunnetta ennen pelia. Sita kun sydan hakkaa vahan kovemmin. Sita ettei malta odottaa, etta paasee jaalle. Rakastin heittaytya kiekon eteen. Rakastin sita kipua kun kiekko osui muhun ja ma tiesin, etta ma pysaytin sen. Rakastin sita mieletonta tunnetta kun sa teet voittomaalin pari minuuttia ennen pelin loppua. Rakastin sita. Ja aina tuun rakastamaan.
Kirjotin tanne blogiinkin aikoinaan kuinka me voitettiin Marquette 1-0. 1.03.15. Se tulee aina olemaan kirkkain kruunu mita talta kaudelta saavutettiin. Koskaan aikaisemmin joukkue Alpenasta ei ole voittanut niita. Ja ma sain olla osa sita joukkuetta joka sen teki. Nain aitiopaikalta kun Mary iski ottelun ainoan maalin. Jatettiin kaikkemme sinne jaalle, ja me tultiin ulos voittajina. Noyryytettiin kolminkertaista osavaltion mestaria niiden omalla kotiareenalla. Ja moni asia ei oo koskaan tuntunut paremmalta.
"Tiimou, Finnishcrash" Miten vaan. Olin joukkueen ensimmainen ulkomaalainen pelaaja ja ma en koskaan voi kiittaa tarpeeks miten hyvin mut otettiin vastaan. Aina huolehdittiin, etta mulla oli kyyti vieraspeleihin. Ensimmaisella vieraspelimatkalla, muistan miten Marcy sanoi, etta ma olen nyt osa perhetta. Mike heratti mut Mackinac Bridgella koska se halusi, etta ma naen sen uskomattoman auringonlaskun. Ja paljon meidan kaudesta voi kiteyttaa kauden viimeiseen peliin. Pelattiin Grand Rapidsissa Midlandia vastaan, oltiin tappiolla, mutta annettiin kaikkemme. Paavalmentaja antoi mun ja Kellin, toisen tahan kauteen lopettavan pelaajan pelata viimeinen vaihto. En itke kovin helposti, mutta kun se summeri sitten soi ja ma tiesin, etta se oli viimeinen kerta. Viimeinen kerta. Ma itkin kuin vesiputous, missasin kattelyt vastapuolen kanssa kun itkin Maryn ja Kellin kanssa. Coach Mike halas mua, anto mun itkee ja sano, etta oli kunnia, etta ma olin tassa joukkueessa.
Alpena Warriors, siita joukkueesta tuli mun toinen perhe. Voin rehellisesti sanoa, etta se oli parasta mita mulle tan vuoden aikana tapahtui. Nuoremmista pelaajista tuli kuin pikkusiskoja mulle. Vanhemmista pelaajista tuli mun ystavia. Meidan valmentajia ma kunnioitan niin syvasti, ettei sille oikeastaan oo minkaanlaista rajaa. Ne ei saa rahaa siita mita ne tekee, painvastoin niiden taytyy maksaa siita. Ja ne tekee sen rakkaudesta lajiin. Niinkuin me kaikki. Rakkaudesta lajiin.
Tanaan oli siis kauden paattajaiset. Pelattiin laser tagia, kahdessa joukkueessa ja oli mielettoman hauskaa. Ihan kaikki ei mukaan paassyt softballin ja muiden juttujen takia, mutta ei annettu sen haitata. Noin kahden tunnin pelaamisen jalkeen jaettiin awardsit. Jokainen meista sai pienen mitalin, johon oli kaiverrettu meidan nimi. Mina ja Kelli saatiin muistolaatat, koska tama oli meidan viimeinen kausi. Kaikista ylpein olin palkinnosta, jonka AHA Alpena Hockey Association antoi mulle, sain siis Sportsmanship 2014-2015 palkinnon. "Tremendous effort, never giving up, always giving her best and setting an example for the other players" Jotenkin noin meidan valmentaja sanoi. Mulla ois niin paljon kuvia mun paassa, niin paljon kerrottavaa, niin paljon selitettavaa, mutta kaikki sanat on liian pienia kuvailemaan sita kokemusta minka taa kausi antoi. Ehka aika on kullannut muistot, ehka en muista enaa niita tuskantayteisia harjoituksia kun ei meinannut jaalta poissa tullessa pysya enaa pystyssa. Ehka se on niin. Kaikesta huolimatta ma tunnen itseni niin onnekkaaksi, etta ma sain olla osa just tata joukkuetta. Etta ma sain olla osa jotain nain hienoa. Naita muistoja ma tuun kantamaan mukanani loppuelamani ajan. Kiitos.
Once a Warrior always a Warrior.
Nyt jaakiekkokausi on viimein, lopullisesti paketissa joten on aika kirjoittaa postaus yhdesta parhaimmista asioista mita mulle on koskaan tapahtunut.
 |
| Muistan tan hetken vielakin. Ton jalkeen toi tytto kaanty ja katto mua niin vihasesti, etta jos katse vois tappaa olisin kuollu hahah |
Mun matkani kohti tata jaakiekkokautta alkoi jo kun olin viela Suomessa. Sijoitustiedot saatuani kysyin hostperheeltani olisiko koulussani mahdollista pelata jaakiekkoa. Hostisa tiesi, etta pojille on koulussa joukkue, mutta tytoille ei. Se kuitenkin otti selvaa, etta ma voisin yrittaa poikien joukkueeseen. Olin ajauksesta vahan vahemman innoissani joten sainkin piristysta kun hostisa sai selville, etta vaikka koululla ei tyttojen joukkuetta olekaan, niin Alpenan kaupungilla on. Alpena Warriors U19 team. Olin tietenkin tosi innoissani ja kun sitten saavuin Michiganiin ja liityin cross country joukkueeseen tapasin Maryn, joka pelasi myos jaakiekkojoukkueessa. Han auttoi mua tosi paljon kaytannonjuttujen kanssa ja niin ma sitten paadyin osaksi joukkuetta. Sain varusteet ja nain joukkueen ekaa kertaa. Yksi valmentajista antoi mulle nimen: Teemu. Teemu Selanteen mukaan. Tai "Tiimou" niinkuin ne sen sano.
Muistan ekoissa harkoissa pukuhuoneessa miten joukkuekaverit esitteli itsensa. Niin monta uutta nimea, niin monta uutta kasvoa, etta unohdin nimet silta istumalta. Harkkojen lopussa yritin kertailla nimia. Penkin alle meni. Pikkuhiljaa ma kuitenkin opin. Opin pelaajien nimet, opin paljon muitakin asioita joukkuekavereista. Hunterin jaakiekkokassi haisee, Mary on melko usein myohassa, Maddi rakastaa vadelmatikkuja, Kelli itkee helposti, Brookilla on energiaa vaikka muille jakaa, Chyenne on hiljainen mutta johtaa esimerkilla, Courtney on intohimoinen ja niin edelleen.
Niin monta muistoa. Niin monta kertaa astuin sisaan jaahallin ovista ja tuttu tuoksu iski vasten kasvoja. Vedin sita sisaani ja ajattelin, etta tuun kaipaamaan sita alyttoman paljon. Jaahallista tuli mun toinen koti. Ne seinat pitaa sisallaan niin monta nauruntayteista hetkea, ne seinat pitaa sisallaan kaikki itkut. Kaikki pettymyksen ja vihan itkut, ja ne onnenkin kyyneleet. Jaalle jatettiin aina kaikkemme. Ihan joka kerta. Ja sinne jaalle ma tuun aina kaipaamaan. Ma rakastin sita tunnetta ennen pelia. Sita kun sydan hakkaa vahan kovemmin. Sita ettei malta odottaa, etta paasee jaalle. Rakastin heittaytya kiekon eteen. Rakastin sita kipua kun kiekko osui muhun ja ma tiesin, etta ma pysaytin sen. Rakastin sita mieletonta tunnetta kun sa teet voittomaalin pari minuuttia ennen pelin loppua. Rakastin sita. Ja aina tuun rakastamaan.
Kirjotin tanne blogiinkin aikoinaan kuinka me voitettiin Marquette 1-0. 1.03.15. Se tulee aina olemaan kirkkain kruunu mita talta kaudelta saavutettiin. Koskaan aikaisemmin joukkue Alpenasta ei ole voittanut niita. Ja ma sain olla osa sita joukkuetta joka sen teki. Nain aitiopaikalta kun Mary iski ottelun ainoan maalin. Jatettiin kaikkemme sinne jaalle, ja me tultiin ulos voittajina. Noyryytettiin kolminkertaista osavaltion mestaria niiden omalla kotiareenalla. Ja moni asia ei oo koskaan tuntunut paremmalta.
"Tiimou, Finnishcrash" Miten vaan. Olin joukkueen ensimmainen ulkomaalainen pelaaja ja ma en koskaan voi kiittaa tarpeeks miten hyvin mut otettiin vastaan. Aina huolehdittiin, etta mulla oli kyyti vieraspeleihin. Ensimmaisella vieraspelimatkalla, muistan miten Marcy sanoi, etta ma olen nyt osa perhetta. Mike heratti mut Mackinac Bridgella koska se halusi, etta ma naen sen uskomattoman auringonlaskun. Ja paljon meidan kaudesta voi kiteyttaa kauden viimeiseen peliin. Pelattiin Grand Rapidsissa Midlandia vastaan, oltiin tappiolla, mutta annettiin kaikkemme. Paavalmentaja antoi mun ja Kellin, toisen tahan kauteen lopettavan pelaajan pelata viimeinen vaihto. En itke kovin helposti, mutta kun se summeri sitten soi ja ma tiesin, etta se oli viimeinen kerta. Viimeinen kerta. Ma itkin kuin vesiputous, missasin kattelyt vastapuolen kanssa kun itkin Maryn ja Kellin kanssa. Coach Mike halas mua, anto mun itkee ja sano, etta oli kunnia, etta ma olin tassa joukkueessa.
Alpena Warriors, siita joukkueesta tuli mun toinen perhe. Voin rehellisesti sanoa, etta se oli parasta mita mulle tan vuoden aikana tapahtui. Nuoremmista pelaajista tuli kuin pikkusiskoja mulle. Vanhemmista pelaajista tuli mun ystavia. Meidan valmentajia ma kunnioitan niin syvasti, ettei sille oikeastaan oo minkaanlaista rajaa. Ne ei saa rahaa siita mita ne tekee, painvastoin niiden taytyy maksaa siita. Ja ne tekee sen rakkaudesta lajiin. Niinkuin me kaikki. Rakkaudesta lajiin.
Tanaan oli siis kauden paattajaiset. Pelattiin laser tagia, kahdessa joukkueessa ja oli mielettoman hauskaa. Ihan kaikki ei mukaan paassyt softballin ja muiden juttujen takia, mutta ei annettu sen haitata. Noin kahden tunnin pelaamisen jalkeen jaettiin awardsit. Jokainen meista sai pienen mitalin, johon oli kaiverrettu meidan nimi. Mina ja Kelli saatiin muistolaatat, koska tama oli meidan viimeinen kausi. Kaikista ylpein olin palkinnosta, jonka AHA Alpena Hockey Association antoi mulle, sain siis Sportsmanship 2014-2015 palkinnon. "Tremendous effort, never giving up, always giving her best and setting an example for the other players" Jotenkin noin meidan valmentaja sanoi. Mulla ois niin paljon kuvia mun paassa, niin paljon kerrottavaa, niin paljon selitettavaa, mutta kaikki sanat on liian pienia kuvailemaan sita kokemusta minka taa kausi antoi. Ehka aika on kullannut muistot, ehka en muista enaa niita tuskantayteisia harjoituksia kun ei meinannut jaalta poissa tullessa pysya enaa pystyssa. Ehka se on niin. Kaikesta huolimatta ma tunnen itseni niin onnekkaaksi, etta ma sain olla osa just tata joukkuetta. Etta ma sain olla osa jotain nain hienoa. Naita muistoja ma tuun kantamaan mukanani loppuelamani ajan. Kiitos.
Once a Warrior always a Warrior.
sunnuntai 3. toukokuuta 2015
You can take the girl out from Michigan but you can't take Michigan out of the girl
Kun mä olin vielä Suomessa, odottelin mun sijoitustietoja mä yritin olla toivomatta sen suuremmin, että mihin osavaltioon se sijoitus tulisi. Yritin ajatella, että kaikki osavaltiot on aivan yhtä hyviä. Ei se paikka vaan ne ihmiset. Hiljaa mielessäni mä vähän kuitenkin toivoin, että sijoitus ei tulisi Michiganiin, koska ilmasto on melko samanlainen mitä Suomessa etc. Helmikuun 18 päivä se sitten kuitenkin pamahti sähköpostiin, että Michiganiin mennään. En missään vaiheessa ollut pettynyt sijoitukseen, vaan kun se tuli olin enemmänkin innoissani. Googlettelin tietenkin Michigania minkä ehdin ja vielä enemmän kotikaupunkiani Alpenaa.
27.8.2014
Astuin ensimmäistä kertaa Michiganin maaperälle Detroitissa. Periaatteessa en ihan itse maalle astunut, koska vietin koko sen ajan lentokentällä, mutta Michiganissa nyt kuitenkin olin. Detroit näytti ilmasta melko pieneltä, verrattuna New Yorkiin, mitä se tietenkin olikin, ja joka puolella oli vettä. Tuntu melkein kuin olis ollut Suomessa. Mun eka päivä Alpenassa oli aurinkoinen. Mun kotikaupunki näytti pieneltä periamerikkalaiselta kaupungilta ja mä tiesin, että mä olin rakastunut. Listaan nyt tähän postaukseen asioita Michiganista ja siitä mitä tuun kaipaamaan kun meen kotiin ja you know you're from Michigan juttuja etc. (periaatteessa en kyllä oo Michiganista kotoisin, mutta ei anneta sen hidastaa menoa.)
Detroit LIONS
Tärkeimmät ensin eiks niin? Muistan kun kirjotin joskus kauan sitten mun blogiin, sillon kun olin vielä Suomessa siis, että ehkä musta tulee yhtä kova Lions fani kun mun isäntäperheestä. Mielessäni kyllä silti ajattelin, että ei todellakaan tuu, koska mun mielestä amerikkalainen jalkapallo oli typerin urheilulaji mitä koskaan oli keksitty. Ja kuinka väärässä mä olinkaan. Tai no oikeassa siinä suhteessa, että kyllä, musta tuli Detroit Lions fani, ja amerikkalaisen jalkapallon suuri ihailija. New England Patriots sucks, Tom Brady on kamala, pahin kohtalo on olla Packers fani ja kaikki inhoaa Cowboyseja. Ja tottakai kaikki pilailee Lionsien kustannuksella. Mä itsekin melko usein, mutta en lopeta uskomasta siihen, että vielä joku päivä me ylletään Super Bowliin ja voitetaan. #defendtheden #OnePride #togetherwehunt #LionsPride
Spartans vs Wolverines
Jompikumpi täytyy valita. Ei oo in between. Tosin täytyy tunnustaa, että mä en oikeastaan oo valinnut. Spartans mä tykkään enemmän, mutta alusta asti ostin aina Wolverines kamaa, joten nyt mulla on vaatekaappi täynnä Wolverines huppareita sun muita. No, jokatapauksessa.
"You don't really watch football but you hate Ohio State
Everybody. Hates. Ohio State.
"No. Detroit is not the Capital of Michigan."
Se on Lansing.
"You're incredibly possessive of anything decent that came out of Detroit"
Yaa..ja "born and raised in South-Detroit." kovemmin kun koskaan aikasemmin.
Kun multa kysytään, että mikä on ero Suomen ja USA:n välillä ja aika usein sanon, että ihmiset täällä on ystävällisiä, monet vastaa, että se on juttu ainoastaan pohjoisissa osavaltioissa, että etelässä ne on paljon epäystävällisempiä. No, ihmset täällä ei oo eläneet Suomessa joten ne ei tiedä tästä mitään, mutta silti. Michigan people <3
Sports
Lions, Tigers, Red Wings, Spartans, Wolverines list goes on. Oon kun syntynyt Michiganiin. Ihmiset rakastaa urheilua. Varsinkin jääkiekkoa, jalkapalloa ja baseballia. Ja siitä puhutaan paljon.
Euchre
Super confusing korttipeli aluksi. Mulle se opetettiin jääkiekkomatkoilla ja kun tuun takas kotiin, opetan mun kaikki kaveritkin pelaamaan sitä hahah..mutta joo. Aluksi koko peli, vaikuttaa siltä, että siinä ei oo mitään logiikkaa. Ehkä siinä ei ookkaan.
Tähän loppuun kopion vielä muutamilta listoilta juttuja Michiganista.
27.8.2014
Astuin ensimmäistä kertaa Michiganin maaperälle Detroitissa. Periaatteessa en ihan itse maalle astunut, koska vietin koko sen ajan lentokentällä, mutta Michiganissa nyt kuitenkin olin. Detroit näytti ilmasta melko pieneltä, verrattuna New Yorkiin, mitä se tietenkin olikin, ja joka puolella oli vettä. Tuntu melkein kuin olis ollut Suomessa. Mun eka päivä Alpenassa oli aurinkoinen. Mun kotikaupunki näytti pieneltä periamerikkalaiselta kaupungilta ja mä tiesin, että mä olin rakastunut. Listaan nyt tähän postaukseen asioita Michiganista ja siitä mitä tuun kaipaamaan kun meen kotiin ja you know you're from Michigan juttuja etc. (periaatteessa en kyllä oo Michiganista kotoisin, mutta ei anneta sen hidastaa menoa.)
Detroit LIONS
Tärkeimmät ensin eiks niin? Muistan kun kirjotin joskus kauan sitten mun blogiin, sillon kun olin vielä Suomessa siis, että ehkä musta tulee yhtä kova Lions fani kun mun isäntäperheestä. Mielessäni kyllä silti ajattelin, että ei todellakaan tuu, koska mun mielestä amerikkalainen jalkapallo oli typerin urheilulaji mitä koskaan oli keksitty. Ja kuinka väärässä mä olinkaan. Tai no oikeassa siinä suhteessa, että kyllä, musta tuli Detroit Lions fani, ja amerikkalaisen jalkapallon suuri ihailija. New England Patriots sucks, Tom Brady on kamala, pahin kohtalo on olla Packers fani ja kaikki inhoaa Cowboyseja. Ja tottakai kaikki pilailee Lionsien kustannuksella. Mä itsekin melko usein, mutta en lopeta uskomasta siihen, että vielä joku päivä me ylletään Super Bowliin ja voitetaan. #defendtheden #OnePride #togetherwehunt #LionsPride
Spartans vs Wolverines
Jompikumpi täytyy valita. Ei oo in between. Tosin täytyy tunnustaa, että mä en oikeastaan oo valinnut. Spartans mä tykkään enemmän, mutta alusta asti ostin aina Wolverines kamaa, joten nyt mulla on vaatekaappi täynnä Wolverines huppareita sun muita. No, jokatapauksessa.
"You don't really watch football but you hate Ohio State
Everybody. Hates. Ohio State.
"No. Detroit is not the Capital of Michigan."
Se on Lansing.
"You're incredibly possessive of anything decent that came out of Detroit"
Yaa..ja "born and raised in South-Detroit." kovemmin kun koskaan aikasemmin.
Kun multa kysytään, että mikä on ero Suomen ja USA:n välillä ja aika usein sanon, että ihmiset täällä on ystävällisiä, monet vastaa, että se on juttu ainoastaan pohjoisissa osavaltioissa, että etelässä ne on paljon epäystävällisempiä. No, ihmset täällä ei oo eläneet Suomessa joten ne ei tiedä tästä mitään, mutta silti. Michigan people <3
Sports
Lions, Tigers, Red Wings, Spartans, Wolverines list goes on. Oon kun syntynyt Michiganiin. Ihmiset rakastaa urheilua. Varsinkin jääkiekkoa, jalkapalloa ja baseballia. Ja siitä puhutaan paljon.
Euchre
Super confusing korttipeli aluksi. Mulle se opetettiin jääkiekkomatkoilla ja kun tuun takas kotiin, opetan mun kaikki kaveritkin pelaamaan sitä hahah..mutta joo. Aluksi koko peli, vaikuttaa siltä, että siinä ei oo mitään logiikkaa. Ehkä siinä ei ookkaan.
 |
| hahaha tää on niin totta. Alussa mä aina naureskelin tälle mutta nyt teen tätä koko aika itekin |
Tähän loppuun kopion vielä muutamilta listoilta juttuja Michiganista.
Yes, it’s possible to drive south to Canada.
Mind melt, here. Drive SOUTH out of Detroit and you’ll instantly hit Windsor, Ontario.
It’s not soda. Or even Coke. Get it straight, it’s called POP, y’all!
Stop. Calling. It. “Mack-I-Nack!”
Yeah, I know it’s spelled Mackinac. Whatever, you and your logic. It’s Mack-in-naw'
Detroit is awesome.
Yeah, Detroit is facing some rough times. But those who fall the hardest can make the biggest comebacks. Detroit has some pretty amazing things going on, so quit talking smack! We’ve got a level of diversity found in very few other Midwest areas, some killer urban gardening initiatives, and an art and music scene that is better than ever before. The real estate is cheap. And Eminem, Journey and Kid Rock sing about it. Did they ever do that for your city, hmmmm? Didn’t think so.
Mä oon mielettömän ylpeä Michiganista ja siitä, että mä saan asua Michiganissa. En olis halunnut viettää vuottani missään muualla. En osaa edes kuvitella, että olisin viettänyt sen missään muualla. Michigan on mun toinen koti. Nyt ja aina. Tähän loppuun vielä lainaan jonkun kirjoittamia sanoja.
"No matter where you go, your heart will always be here, waiting for your ungrateful self to return and swear to never leave again."
Mackinac Island
Lauantai aamuna suunnattiin kulkumme kohti Mackinac Islandia. Sää oli melko kylmä aamulla, mutta se siitä pikkuhiljaa parani. Ensi alkuun mun mielialakaan ei ollu mikään kovin hyvä, mutta päivä päätyi olemaan tosi ihana.
Kun päästiin ensin pienten alkuvaikeuksien jälkeen Mackinac Islandille vuokrattiin pyörät ja ajeltiin vähän ympäri saarta. Koko saari on tosi kaunis ja siellä oikein tuntuu, että olis ihan jossain peppi pitkätossu-maailmassa. Mackinac Islandilla ei saa ajaa autolla eikä siellä siis ole autoja ollenkaan, eikä oikeestaan minkäänlaisia moottoriajoneuvoja. Hevoskärryt kulkee ympäri saarta koko ajan ja siksi ilmassa leijuukin aina vähän väliä, hevosenlannan hento tuoksu/haju. Talot on ihan kuin jostain Astrid Lindgrenin kirjasta ja kaikki on mielettömän idyllistä.
Kun oltiin pyöräilty reilu tunti metsien siimeksessä, otettiin suunnaksi ruokapaikat. Syötiin lounasta ja juteltiin niitä näitä. Matkalla mukana oli siis minä,hostsisko,hostisä, Theo Ranskasta, Manu Tajikistanista ja niiden hostvanhemmat. Alunperin piti tulla enemmänkin porukkaa, mutta monien sattumusten kautta päädyttiin sitten vaan meihin kahdeksaan. Ei siinä. Oli ihana päivä. Lounaan jälkeen kierreltiin pieniä kauppoja/lahjapuoteja ja löysin kaikkea ihanaa tavaraa, mutta en ostanut mitään. Tottakai me maistettiin myös Fudgea ja syötiin jäätelöä. Kierreltiin vielä pieni hetki saarta kävelemällä ja sitten lähdettiin taas kotiinpäin. Mackinac Island oli mielettömän kaunis ja varmasti kesällä vielä nätimpi kuin mitä se oli nyt.
Tällä kertaa nyt vaan ohan lyhyt postaus. Täällä kaikki luistaa edelleen mukavasti. Huomenna jääkiekkokauden päättäjäiset, vaikka jääkiekkokausi on siis ollut ohi jo kauan aikaa. Mennään pelaamaan laser tagia ja sitten jaetaan awards (palkinnot?) Tää postaus nyt todellakin on melko tynkä, mutta menköön nyt kuitenkin.
 |
| Mackinac Bridge |
Kun päästiin ensin pienten alkuvaikeuksien jälkeen Mackinac Islandille vuokrattiin pyörät ja ajeltiin vähän ympäri saarta. Koko saari on tosi kaunis ja siellä oikein tuntuu, että olis ihan jossain peppi pitkätossu-maailmassa. Mackinac Islandilla ei saa ajaa autolla eikä siellä siis ole autoja ollenkaan, eikä oikeestaan minkäänlaisia moottoriajoneuvoja. Hevoskärryt kulkee ympäri saarta koko ajan ja siksi ilmassa leijuukin aina vähän väliä, hevosenlannan hento tuoksu/haju. Talot on ihan kuin jostain Astrid Lindgrenin kirjasta ja kaikki on mielettömän idyllistä.
 |
| Rollin' |
Kun oltiin pyöräilty reilu tunti metsien siimeksessä, otettiin suunnaksi ruokapaikat. Syötiin lounasta ja juteltiin niitä näitä. Matkalla mukana oli siis minä,hostsisko,hostisä, Theo Ranskasta, Manu Tajikistanista ja niiden hostvanhemmat. Alunperin piti tulla enemmänkin porukkaa, mutta monien sattumusten kautta päädyttiin sitten vaan meihin kahdeksaan. Ei siinä. Oli ihana päivä. Lounaan jälkeen kierreltiin pieniä kauppoja/lahjapuoteja ja löysin kaikkea ihanaa tavaraa, mutta en ostanut mitään. Tottakai me maistettiin myös Fudgea ja syötiin jäätelöä. Kierreltiin vielä pieni hetki saarta kävelemällä ja sitten lähdettiin taas kotiinpäin. Mackinac Island oli mielettömän kaunis ja varmasti kesällä vielä nätimpi kuin mitä se oli nyt.
Tällä kertaa nyt vaan ohan lyhyt postaus. Täällä kaikki luistaa edelleen mukavasti. Huomenna jääkiekkokauden päättäjäiset, vaikka jääkiekkokausi on siis ollut ohi jo kauan aikaa. Mennään pelaamaan laser tagia ja sitten jaetaan awards (palkinnot?) Tää postaus nyt todellakin on melko tynkä, mutta menköön nyt kuitenkin.
 |
| Sen veneen katolla tuuli hurrjan paljon.. |
 |
| Theo&me |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)