torstai 31. heinäkuuta 2014
nimetön
<a href="http://www.bloglovin.com/blog/12509955/?claim=2tpden4sft5">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>
lauantai 26. heinäkuuta 2014
One day your dream is finally true
Tänään oli se päivä kun ekat meidän jenkkivaihtaritytöistä lähti matkaan. Fiilikset nousi ihan valtavasti ja innostus vaan kasvoi. Ei sitä voi oikein käsittää, että nyt me ollaan oikeesti lähdössä. Me muut tullaan perässä ihan pian.
Kun ryhmä perustettiin joskus viime syksynä en millään osannut kuvitella sitä hetkeä kun ekat meistä lähtee. Saatika sitä kun mä lähden itse. Toivon niin kovasti, että meille kaikille tulee ihana, ikimuistoinen, kasvattava ja muistorikas vuosi.
Tässä ryhmässä on viimeisenvuoden 9 kuukauden? aikana jaettu monet ilot ja surut. On kannatettu yhdessä Suomea olympialaisissa ja jääkiekon mm-kisoissa. Kerrottu peloista ja toiveista, oltu aidosti onnellisia toisten puolesta kun on saatu sijoitustietoja. Vuoden 2014 ensimmäisen päivänä me oltiin innoissaan siitä kuinka tää tulee olemaan "meidän vuosi" Ja nyt me ollaan jo niin lähellä. 2 meistä on lähtenyt ja 48 odottaa vielä vuoroaan. Me ollaan niin lähellä sitä kun meidän unelmasta tulee vihdoin totta. Osa on odottanut tätä vuosia, osa ei niin kauaa, mutta se on varmaa, että me kaikki halutaan tätä. Me halutaan sitä niin paljon, että me luovutaan lukemattomista asioista.
Ja mun oman unelman toteutumiseen on 28 päivää! 28 päivää!! Mä en oikein voi uskoa sitä..kuinkahan monta päivää mä olen odottanut tätä? Ainakin 2190 näin karkeesti laskettuna..Ja nyt laskurissa on enää 28 päivää. 28 päivää ja mä olen Michigan Girl! Tai no..tarkemmin otettuna 32 päivää koska ekat viisi päivää menee New Yorkissa.
Fiilikset on edelleen aika samat. Ei tunnu oikein miltään. Tai siis innostus ja lähdön odotus on kyllä huipussaan, mutta ei jännitä, eikä pelota. :) Mä haluan vaan lähteä. Mä olen nyt valmis. Tottakai tänne Suomeen jää paljon mitä jään kaipaamaan, niinkuin oon jo sanonut. Paljon miksi jossain toisissa olosuhteissa haluaisin jäädä kotiin. Mutta vaihtovuosi on mun unelma. Se on unelma, jonka mä olen aina halunnut toteuttaa. Ja jos se minusta on kiinni niin mä tuun toteuttamaan sen.
Hyvää matkaa vielä täällä bloginkin puolella Karita ja Emilia! <3
Kun ryhmä perustettiin joskus viime syksynä en millään osannut kuvitella sitä hetkeä kun ekat meistä lähtee. Saatika sitä kun mä lähden itse. Toivon niin kovasti, että meille kaikille tulee ihana, ikimuistoinen, kasvattava ja muistorikas vuosi.
Tässä ryhmässä on viimeisen
Ja mun oman unelman toteutumiseen on 28 päivää! 28 päivää!! Mä en oikein voi uskoa sitä..kuinkahan monta päivää mä olen odottanut tätä? Ainakin 2190 näin karkeesti laskettuna..Ja nyt laskurissa on enää 28 päivää. 28 päivää ja mä olen Michigan Girl! Tai no..tarkemmin otettuna 32 päivää koska ekat viisi päivää menee New Yorkissa.
Fiilikset on edelleen aika samat. Ei tunnu oikein miltään. Tai siis innostus ja lähdön odotus on kyllä huipussaan, mutta ei jännitä, eikä pelota. :) Mä haluan vaan lähteä. Mä olen nyt valmis. Tottakai tänne Suomeen jää paljon mitä jään kaipaamaan, niinkuin oon jo sanonut. Paljon miksi jossain toisissa olosuhteissa haluaisin jäädä kotiin. Mutta vaihtovuosi on mun unelma. Se on unelma, jonka mä olen aina halunnut toteuttaa. Ja jos se minusta on kiinni niin mä tuun toteuttamaan sen.
 |
| Supertwins! |
sunnuntai 6. heinäkuuta 2014
The future belongs to those who believe in the beauty of their dreams
Multa on nyt lähdön lähetessä kysytty monesti, että miltä nyt tuntuu. Jännittääkö? Pelottaako? Ei jännitä, eikä pelota. Ei tunnu oikeestaan mitenkään erikoiselta. Se tässä ehkä hassua onkin. 48 päivää lähtöön eikä musta tunnu mitenkään erikoiselta. Käyn töissä, tuun kotiin, hengaan kavereiden kanssa. Välillä katse osuu lähtölaskuriin, eikä sekään sen kummemmin hetkauta. Ehkä tajuan oikeesti vasta silloin 23 päivä elokuuta kun istun lentokoneessa, että mä olen oikeasti tekemässä tän. On niin vaikeaa kuvailla sitä miten mä oon pienestä saakka unelmoinut vaihtovuodesta. Ja aina mulla oli kuitenkin pieni epäilys, ettei se ikinä tuu onnistumaan. Siis minä? Minä vaihtarina Amerikassa? Anniina, joka ei puhu edes hyvää englantia. Se tyttö, joka luki muiden vaihtariblogeja ja kaikki vaikutti niin täydelliseltä. Mutta kuitenkin niin saavuttamattomalta. Ja vieläkin se tuntuu aika epätodelliselta. Ehkä musta ei siksi tunnu mitenkään erikoiselta.
Viime viikot on ollut aivan ihania. Varsinkin Kesäkuun loppu oli niin mahtava, että ensimmäisen kerran mä todella ajattelin, että en halua lähteä. Haluan jäädä tänne Suomeen, elämään tätä elämää kaikkien näiden ihanien ihmisten kanssa. Ja kuitenkaan mä en ajatellut sitä ihan tosissani. Mä tiedän, että mä lähden. Mä haluan lähteä. Vaihtovuosi on mun unelma. On aina ollut. Ja mä haluan todistaa itselleni, että mä pystyn siihen. Mä haluan rakentaa elämäni Michiganiin. Alpenan pikkukaupunkiin. Mä haluan rakentaa oman amerikkalaisen elämän.
Joku saattaisi kysyä, että miksi? Miksi mä haluan tätä? Enkä mä osaa antaa kunnollista vastausta. En minä tiedä. Mä vaan haluan. Olen halunnut jo niin pitkään. Mitä mä odotan vaihtovuodeltani? Mulla ei ole mitään kovin suuria odotuksia. Mä toivon, että kaikki menee hyvin. Että mä saan ystäviä. Että Alpenasta tulee mulle toinen koti.
Tuntuu omituiselta ajatella, että Elokuuun 23. päivän jälkeen mä en asu enää kotona kymmeneen kuukauteen. Mä en nuku omassa sängyssä, en huikkaa hyvänyöntoivotuksia perheelleni, en kävele matkakeskukselle koulun jälkeen, en edes puhu Suomea. Kaikki on niin erilaista. Ja miten se niin erilainen vuosi voisi olla muuttamatta mua? En tiedä kuka on se ihminen joka palaa kesällä 2015 takaisin Suomeen, mutta ehkä niin on ihan hyvä. Ei mun tarvi tietää. Sen näkee sitten.
Mä en osaa edes kuvitella miltä tuntuu heittää hyvästit kaikille läheisille. Miltä tuntuu jättää kaikki rakkaat kymmeneksi kuukaudeksi. Mä en todellakaan tiedä. En varmaan tajua sitä ennen kuin ikävä ensimmäisen kerran oikeasti iskee. Meille on puhuttu pitkin vuotta kulttuurishokista ja muusta. Sitä nyökkäilee koulutuksissa. Sitä kuvittelee tietävänsä mitä se tulee olemaan. Kuvittelee, että tietää mitä on kulttuurishokki tai ikävä. Mutta ei sitä tiedä. Miten muka voisi tietää? Mä voin sanoa ihan suoraan, ettei mulla ole hajuakaan miltä se tulee tuntumaan tai mitä se tulee olemaan. Ehkä pieni aavistus jossain pääkopan perukoilla, mutta todellisuudessa mä en tiedä. Mutta ei tarvi odottaa enää kauan niin tiedän.
48 päivää ja mä olen matkalla. Matkalla tekemään unelmastani totta. Ja mä pystyn siihen.
Viime viikot on ollut aivan ihania. Varsinkin Kesäkuun loppu oli niin mahtava, että ensimmäisen kerran mä todella ajattelin, että en halua lähteä. Haluan jäädä tänne Suomeen, elämään tätä elämää kaikkien näiden ihanien ihmisten kanssa. Ja kuitenkaan mä en ajatellut sitä ihan tosissani. Mä tiedän, että mä lähden. Mä haluan lähteä. Vaihtovuosi on mun unelma. On aina ollut. Ja mä haluan todistaa itselleni, että mä pystyn siihen. Mä haluan rakentaa elämäni Michiganiin. Alpenan pikkukaupunkiin. Mä haluan rakentaa oman amerikkalaisen elämän.
Joku saattaisi kysyä, että miksi? Miksi mä haluan tätä? Enkä mä osaa antaa kunnollista vastausta. En minä tiedä. Mä vaan haluan. Olen halunnut jo niin pitkään. Mitä mä odotan vaihtovuodeltani? Mulla ei ole mitään kovin suuria odotuksia. Mä toivon, että kaikki menee hyvin. Että mä saan ystäviä. Että Alpenasta tulee mulle toinen koti.
Tuntuu omituiselta ajatella, että Elokuuun 23. päivän jälkeen mä en asu enää kotona kymmeneen kuukauteen. Mä en nuku omassa sängyssä, en huikkaa hyvänyöntoivotuksia perheelleni, en kävele matkakeskukselle koulun jälkeen, en edes puhu Suomea. Kaikki on niin erilaista. Ja miten se niin erilainen vuosi voisi olla muuttamatta mua? En tiedä kuka on se ihminen joka palaa kesällä 2015 takaisin Suomeen, mutta ehkä niin on ihan hyvä. Ei mun tarvi tietää. Sen näkee sitten.
Mä en osaa edes kuvitella miltä tuntuu heittää hyvästit kaikille läheisille. Miltä tuntuu jättää kaikki rakkaat kymmeneksi kuukaudeksi. Mä en todellakaan tiedä. En varmaan tajua sitä ennen kuin ikävä ensimmäisen kerran oikeasti iskee. Meille on puhuttu pitkin vuotta kulttuurishokista ja muusta. Sitä nyökkäilee koulutuksissa. Sitä kuvittelee tietävänsä mitä se tulee olemaan. Kuvittelee, että tietää mitä on kulttuurishokki tai ikävä. Mutta ei sitä tiedä. Miten muka voisi tietää? Mä voin sanoa ihan suoraan, ettei mulla ole hajuakaan miltä se tulee tuntumaan tai mitä se tulee olemaan. Ehkä pieni aavistus jossain pääkopan perukoilla, mutta todellisuudessa mä en tiedä. Mutta ei tarvi odottaa enää kauan niin tiedän.
48 päivää ja mä olen matkalla. Matkalla tekemään unelmastani totta. Ja mä pystyn siihen.
torstai 3. heinäkuuta 2014
The Great Lake State
Mitä teillä tulee ensimmäisenä mieleen Michiganista? Pohjoinen, kylmä, suuret järvet? Niin mullakin.
No, ehkä nuo kaikki pitää paikkansa, mutta on se paljon muutakin! Eikä se muu selviä googlea tutkimalla vaan menemällä paikan päälle ja kokemalla se kaikki itse.
Michiganissa on noin 9,9 miljoonaa asukasta ja sen rajanaapureita on Indiana, Ohio ja Wisconsin. Michiganin pääkaupunki on Lansing, ja Michigan jakautuu kahteen osaa, Ylä- ja Ala-Michiganiin. Kaikki Michiganin isot kaupungit on Ala-Michiganissa, jossa mä itsekin tulen asumaan. Ylä-Michiganista yli 90% on metsää.
Michiganin motto menee muuten näin: "Si Quaeris Peninsulam Amoenam Circumspice" joka on englanniksi "If you seek a pleasant peninsula, look about you."
Siitä miksi tuo on Latinaksi mulla ei ole minkänlaista käsitystä, mutta tota mottoa kuvaillaan jollain nettisivulla näin:
This statement holds many truths. Michigan is a land of great splendors. Full of natural beauty, historical importance and citizens full of hope and energy as we enter into a new millennium. Michigan is also a place of economic opportunities, with Michigan gaining recognition as being the state with the most new plants or expansion projects for the third year in a row. So, relocating or starting a business in Michigan is a smart choice.
.jpg)
.jpg)
Alpena on noin 10 000 asukkaan kaupunki pohjoisessa osassa Michigania ja se sijaitsee aivan Lake Huronin rannalla. Ennen kuin sain sijoitustiedot yritin olla toivomatta liikoja mahdolliselta sijoitukselta, mutta tottakai mulla oli mielessäni suosikkiosavaltioita. Michigan ei ollut listalla lähinnä siksi, että siellä on melko samanlainen ilmasto kuin Suomessa (todella naiivi syy kun näin myöhemmin ajattelee) En kuitenkaan voisi olla tyytyväisempi, että tulen asumaan juuri Michiganissa. Rakastan Michigania jo nyt!
Koulu, jota tulen käymään on nimeltään Alpena High School. Koulussa on noin 1100 oppilasta, ja tulen olemaan senior! (Yejj!) Koulussa on hyvät urheilumahdollisuudet ja oonkin jo vähän mielessäni pyöritellyt, ett mitä sitä mahdollisesti ottais. Saapa nyt nähdä. Kiinnostavimpia on Cross country, yleisurheilu, jalkapallo, jääkiekko, koripallo jne. pitää vielä miettiä. Koulun värit on vihreä ja valkoinen ja Wildcat on koulun maskotti!
Tähän loppuun vielä kuvia Alpenasta.
No, ehkä nuo kaikki pitää paikkansa, mutta on se paljon muutakin! Eikä se muu selviä googlea tutkimalla vaan menemällä paikan päälle ja kokemalla se kaikki itse.
Michiganissa on noin 9,9 miljoonaa asukasta ja sen rajanaapureita on Indiana, Ohio ja Wisconsin. Michiganin pääkaupunki on Lansing, ja Michigan jakautuu kahteen osaa, Ylä- ja Ala-Michiganiin. Kaikki Michiganin isot kaupungit on Ala-Michiganissa, jossa mä itsekin tulen asumaan. Ylä-Michiganista yli 90% on metsää.
Michiganin motto menee muuten näin: "Si Quaeris Peninsulam Amoenam Circumspice" joka on englanniksi "If you seek a pleasant peninsula, look about you."
Siitä miksi tuo on Latinaksi mulla ei ole minkänlaista käsitystä, mutta tota mottoa kuvaillaan jollain nettisivulla näin:
This statement holds many truths. Michigan is a land of great splendors. Full of natural beauty, historical importance and citizens full of hope and energy as we enter into a new millennium. Michigan is also a place of economic opportunities, with Michigan gaining recognition as being the state with the most new plants or expansion projects for the third year in a row. So, relocating or starting a business in Michigan is a smart choice.
Alpena on noin 10 000 asukkaan kaupunki pohjoisessa osassa Michigania ja se sijaitsee aivan Lake Huronin rannalla. Ennen kuin sain sijoitustiedot yritin olla toivomatta liikoja mahdolliselta sijoitukselta, mutta tottakai mulla oli mielessäni suosikkiosavaltioita. Michigan ei ollut listalla lähinnä siksi, että siellä on melko samanlainen ilmasto kuin Suomessa (todella naiivi syy kun näin myöhemmin ajattelee) En kuitenkaan voisi olla tyytyväisempi, että tulen asumaan juuri Michiganissa. Rakastan Michigania jo nyt!
Koulu, jota tulen käymään on nimeltään Alpena High School. Koulussa on noin 1100 oppilasta, ja tulen olemaan senior! (Yejj!) Koulussa on hyvät urheilumahdollisuudet ja oonkin jo vähän mielessäni pyöritellyt, ett mitä sitä mahdollisesti ottais. Saapa nyt nähdä. Kiinnostavimpia on Cross country, yleisurheilu, jalkapallo, jääkiekko, koripallo jne. pitää vielä miettiä. Koulun värit on vihreä ja valkoinen ja Wildcat on koulun maskotti!
Tähän loppuun vielä kuvia Alpenasta.
The new start
Aika aloittaa puhtaalta pöydältä. Vanha blogi on jo pidemmän aikaa tuntunut tylsältä, eikä yhtään munlaiselta. Luultavasti tulen myöhemmin katumaan sen poistamista, mutta tässä sitä nyt kuitenkin ollaan. Well, mun täytyy luultavasti nyt kertoa jotakin itsestäni.
Mun nimeni on Anniina. Asun Jyväskylässä ja täytän Marraskuussa 18. Elokuussa 2014 tie vie kohti Amerikkaa ja vaihto-oppilasvuotta siellä. Amerikassa tulen asumaan Michiganin osavaltiossa, kaupungissa nimeltä Alpena. Hostperheen sain helmikuun puolessa välissä, mikä oli todella aikaisin. Isäntäperheeseeni kuuluu hostäiti ja -isä, sekä Venäläinen hostsisko! Hostperheelläni on myös kaksi omaa tytärtä, mutta kumpikaan heistä ei asu enää kotona.
Tässä ekassa postauksessa en sen kummempia tarinoi. Kerron erillisessä postauksessa sitten tarkemmin tulevasta kotikaupungistani ja koulustani.
Ei muuta kuin tervetuloa matkalle mukaan!
p.s 51 DAYS TO GO!!
Mun nimeni on Anniina. Asun Jyväskylässä ja täytän Marraskuussa 18. Elokuussa 2014 tie vie kohti Amerikkaa ja vaihto-oppilasvuotta siellä. Amerikassa tulen asumaan Michiganin osavaltiossa, kaupungissa nimeltä Alpena. Hostperheen sain helmikuun puolessa välissä, mikä oli todella aikaisin. Isäntäperheeseeni kuuluu hostäiti ja -isä, sekä Venäläinen hostsisko! Hostperheelläni on myös kaksi omaa tytärtä, mutta kumpikaan heistä ei asu enää kotona.
Tässä ekassa postauksessa en sen kummempia tarinoi. Kerron erillisessä postauksessa sitten tarkemmin tulevasta kotikaupungistani ja koulustani.
Ei muuta kuin tervetuloa matkalle mukaan!
p.s 51 DAYS TO GO!!
. |
| twinsister ;* |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)