Mitä mulle kuuluu?

Sisko huomautti mulle, että mun postauksista ei saa selville mitä mulle kuuluu, joten täältä nyt sitten pesee. Yritän kertoa mitä mulle oikeesti kuuluu. Voisko joku muuten kertoa miks mulle tulee bloginkirjotusfiilis kymmeneltä illalla? Haluisin olla ajoissa nukkumassa..nyyyh. No aamulla sitten taas silmät ristissä raahaudutaan kouluun.

Tosiaan. Mulla menee yleisesti ottaen hyvin. Koulussa menee ihan ok. En nyt mitenkään kauheesti koulusta tykkää, mutta siinä se menee sivussa. Cross country harjotukset vie suuren osan mun ilta-ajasta, mutta se ei mua haittaa. Päinvastoin. Harkoissa on aina mukavaa. Mun harkat alkaa siis kolmelta, eli heti koulun jälkeen ja kestää sen kaks tuntia eli viideltä oon valmis lähtemään kotiin. Cross countrystä mulla on tulossa erillinen postaus joten ei siitä sen enempää.

Kun tuun kotiin harkoista otan suihkun. Sitten meillä on dinner ja saatetaan käydä walmartissa tai jossain muualla, mutta yleensä oon vaan kotona, teen läksyt ja meen illalla nukkumaan ja seuraavana päivänä sama uusiks. Joten mun elämä on täällä aika normalisoitunutta. Viikonloppusin mulla on ollu joka lauantai nyt cross country meet eli siinä menee aika usein mun lauantai. Ollaan kahtena edellisenä lauantaina lähdetty Alpenasta liikkelle 6:30 ja voin sanoo, että tekee tiukkaa herätä 5:50 lauantaiaamuna. Tänä viikonloppuna meillä oli lauantaina meet Gladwinissa, mutta olin sieltä takasin kotona jo neljän aikoihin. Sitten skypettelin kotiin. Tänään eli sunnuntaina käytiin luistelemassa jäähallilla. Mä oon luistellu viimeks viime talvena ja halusin vähän tuntumaa jäähän ennen kun aletaan harjottelemaan jäällä. En muista oonko kertonu siitä mitään, mutta liityin siis tyttöjen jääkiekkojoukkueeseen täällä. Se ei oo high school joukkue vaan ihan oma erillinen joukkue, mutta siellä on kyllä muitakin tyttöjä high schoolista. Tuntuu muuten ihan sairaan tyhmältä kirjottaa suomeks. Tuntuu, että kaikki mun lauseet kuulostaa ihan tyhmiltä. Anyways..hockey joukkue on alkanu treenaamaan jo yhessä ja mä kävinkin yhissä treeneissä niitten kanssa, mutta koska mun cross country season on vielä kesken niin en kaikkiin jääkiekkoharkkoihin mee. Ja jäällä ne alottaa vasta 13 lokakuuta, joten se ei niin paljon haittaakaan, että on oo vielä mukana.

Siellä jäähallilla kuulin kun joku mies sano, jollekin, että tuo tyttö on Suomesta. Se oli tavallaan hassua. En tiiä mistä se ties, että oon Suomesta haha. Luistelun jälkeen tultiin kotiin ja mua väsytti ihan suunnattomasti. Otin torkut ja sen jälkeen tein meille dinnerin! Onnistuin jopa kokkaamaan siitä syötävän makuista haha.

Sitten loppuillan vaan hengailin kotona. Fiilisteltiin vähän disney worldia, jonne ehkä (toivottavasti) mennään Tammikuussa tai Helmikuussa. On vaan muuten aivan järjettömän kallista. Ensin lentää Michiganista Orlandoon ja sitten maksaa hotelli ja liput. Huhhuh..no, saa nyt nähdä mitä tapahtuu, mutta sitä ainakin nyt ollaan suunniteltu.

Nyt maanantaina alkaa homecoming week. Se tarkottaa siis, sitä, että joka päivä pukeudutaan eri teeman mukaisesti. Perjantaina on jalkapallopeli ja lauantaina homecoming tanssiaiset. Maanantaina teemana on cowboy/western teema tai joku tämmönen. Mun hostsisko lainas mulle semmosta paitaa minkä sitten huomenna laitan päälleni. Muut teemat meillä taitaa olla "aloha day" sitten ainakin "color day" eli jokainen luokka pukeutuu oman värin mukaan. Seniorit siis punaiseen. Ja en nyt kuollaksenikaan saa päähän niitä muita teemoja, mutta cowboy teemalla joka tapauksessa aloitetaan.

You guys love running. Don't you?

Sitten vähän pintaa syvemmälle. Mulla menee täällä hyvin. Oon nyt asunut viis viikkoa amerikassa ja tää paikka tuntuu jo ihan kodilta. Välillä sitä kuitenkin huomaa, että jotain puuttuu. Jollain tapaa en oo kokonainen. Huonona päivänä sitä ajattelee, että kunpa sais olla kotona. Kunpa sais olla siellä missä tietää, että sulla on ystäviä jotka rakastaa sua! Ne rakastaa sua, vaikka sä joku päivä olisit mieli maassa, etkä jaksa puhua kenellekään. Ne rakastaa sua, vaikka sä et kulje tekohymy naamalla koko päivää. Ne rakastaa sua tuli sitten mitä tahansa. Sitä mä kaipaan. Mä kaipaan sitä, että mä voin soittaa jollekin, että tehäänkö tänään jotain. Tehäänkö jotain viikonloppuna yms. Mutta en mä ajattele sitä todellakaan koko ajan. Mulla ei ehkä oo täällä vielä mitään hyviä ystäviä paitsi Helene! Saksalainen vaihtari. (Helene if you read this I just told that you're the best haha) Mulla on kyllä kavereita kenen kanssa jutella ja tälleen. Rakastan mun cross country teamia, mutta on vaikeeta, todella vaikeeta löytää ihmisiä jotka on oikeesti saman tyylisiä kun sä. Jonka kanssa oikeesti synkkaa. Onneks mä oon tullu rohkeemmaks kielen kanssa, ja nykyisin puhunkin paljon enemmän mitä tein alkuaikoina. Kyllä se siitä.

Huonoista päivistä puheen ollen. Sitä on vaikea kuvailla miltä tuntuu kun on huono päivä. Meille sanottiin orientaatiossa, että vaihtari kokee asiat miljoona kertaa suurempina kun ne oikeesti on. Esim. että saatat itkee sitä miten hammastahna on loppu. Tää on niin totta. Viime perjantaina mulla oli huono päivä. Illalla kuuntelin suomalaisia joululauluja ja mulle tuli aivan järjettömän kova halu olla kotona. Ajattelin minkälaista Suomessa on nyt. Ajattelin mitä mun rakkaat tekee Suomessa. Itkin mun huoneessa ja aina kun tuli joku kappale, joka muistutti suomesta itkin vielä lisää. Sitten kun sain itkun tyyntymään ja aloin järkätä kamoja valmiiks lauantain miittiin Gladwinissa, huomasin, että mun topstikut oli levinny lattialle. Mä vaan lysähdin polvilleni niitten topstikkujen eteen ja itkin kun pikkulapsi. Jälkeenpäin ajateltuna se vaan naurattaa, mutta huonona päivänä kaikki sitten on tosiaankin huonoa. Kun menin sillon perjantai iltana nukkumaan ajattelin viimesenä, että mä pystyn tähän. Huomenna mä herään ja mä teen siitä päivästä hyvän. Mä en anna yhden huonon päivän lannistaa mua. Ja niin mä tein. Lauantai oli taas hyvä päivä. On ne vaan ihmeellisiä ne vaihtarin mielialat.

Mutta kaikenkaikkiaan menee siis hyvin. Uskon lujasti siihen, että tuun vielä saamaan hyviä ystäviä myös amerikkalaisista. Kaikki on täällä mulla hyvin. Voin sanoo jo nyt, että Alpena on mulle kuin toinen koti ja tulee aina sitä olemaankin. Oon ollu täällä vasta vähän päälle kuukauden ja pari päivää sitten kun olin huoneessa ja kiinnitin sitten huomioo mun Cross Country teamin huppariin niin sain melkein kyyneleet silmiini kun ajattelin kuinka paljon mä tuun kaipaamaan tätä. Mä en ymmärrä ehkä tämän vuoden merkitystä mun elämässä vielä ihan kokonaan, mutta mä tiedän, että tää vuosi tulee aina olemaan osa mua. Mun sydän on ihan kokonaan sinivalkoinen, mutta siellä sisällä asuu pieni amerikkalainen. Ja se amerikkalainen tulee kaipaamaan tätä kaikkea niin, että sen ajatteleminen sattuu jo nyt. Mutta mulla on silti kahdeksan kuukautta ja kolme viikkoa. Kahdeksan kuukautta ja kolme viikkoa aikaa nauttia tästä kaikesta. Ja mä aion tehdä sen. Mä aion elää tätä amerikkalaista elämää ja nauttia jokaisesta hetkestä. Ja mikä on jo melkein muodostunut mun motoksi niin mä aion tehdä jokaisesta päivästä niin hyvän kuin vaan mahdollista. Mä oon onnellinen täällä.