perjantai 31. lokakuuta 2014

NHL-game+cross country

Meikalainen on ollut latkatytto pienesta pitaen. Ihan vauvasta saakka ma oon kuullut JYPin peleja, ma oon melkeinpa kasvanut pelaillen pihapeleja sisarusten kanssa. Joten ei siina nyt ihan hirveesti muuta mahdollisuuksia ollut kuin etta ma rakastuin jaakiekkoon. En muista missa vaiheessa aloin seuraamaan NHL peleja tai kannattamaan Pittsburgh Penguinsia, mutta jossain vaiheessa se kumminkin tuli. Mainitsin mun hostperheelle joskus viime kevaana etta Pittsburgh Penguins on mun suosikkijoukkue. Ne vastas, etta toivoo etta ma paasen nakemaan niitten pelin. Ja viime viikolla mun unelma tuli toteen!





Lahettiin Torstaina puolen paivan aikaan ajamaan Alpenasta kohti Detroitia. En pistanyt pahakseni pienta breikkia koulusta. Nukuin melkein koko matkan. Mulla kun ei ole minkaanlaisia ongelmia nukahtamisen suhteen. Pystyn nukkumaan ihan missa vaan, milloin vaan. Ei ehka niin hyva juttu enkun tunneilla mutta muuten ihan hyodyllinen taito. Asiasta toiseen. Saavuttiin Detroitiin, kaytiin heittamassa meijan kamat hotellille ja lahdettiin kohti jaahallia. Mina pukeutuneena JYPin pelipaitaan ja mukana mun Olli Maatalle tekema kyltti. Kyltti sanoi nain "Maatta, terveiset Jypinkylasta" Ja tarina sen takana on siis se, etta Maatta on kotoisin Jyvaskylasta niinkuin minakin. Meilla oli hyvin aikaa ennen pelia, joten kaytiin syomassa, otettiin kuvia superkauniista Detroit riverista ja toisella puolella siintavasta Kanadasta. Eksyttiin myos parkkihalliin, joka oli monimutkainen ja epakaytannollinen, koska siella ei ollut hisseja ollenkaan. Saavuttiin halliin, ja ma olin valmis elamaan kolme tuntia unelmaani.





Ennen kun varsinainen peli alko mentiin pleksin viereen seisomaan ja kattelemaan kun joukkueet lammitteli. Mulla oli mun kyltti mukana. Eka naytti ihan silta, etta se ei naa sita ollenkaan, mutta kun pelaajat lahti jaalta se pysahty ennenkun meni pukukoppiin, hymyili ja nyokkas ja heitti mulle kiekon. haha ma olin lapsellisen onnellinen. (Pikaista paranemista Maatalle, ja toivotaan et han on pian taas paremmassa kunnossa kun ikina.)




Itse peli oli huikea. Niin katsomisen arvoinen ettei mitaan rajaa. Yleiso eli taysilla mukana. Huutomyrsky oli uskomaton kun Detroit Red Wings teki maalin. Yhessa vaiheessa koko halli huus taysilla "Crosby sucks" (I strongly disagree haha) Koko peli oli Pittsburgh Penguinsin naytosta, kunnes tuli kolmannen eran kolme viimeista minuuttia ja oikein naki miten peli mureni meidan kasiin. Red Wings kavensi ensin 3-2..ne pelasi ilman maalivahtia ja meilla oli vaikka kuinka monta tilaisuutta tappaa peli, mutta kun ei ite onnistu niin yleensa vastustaja iskee. Ja niin kavi nytkin. Ne tasotti 3-3 ja mentiin jatkoajalle. Ei kylla kaynyt saaliksi niita typeryksia jotka jatti pelin kesken siina viisi minuuttia ennen pelin loppua ja lahti hallista. Koko halli mylvi..ja mina surin muutaman muun Pens fanin kanssa hahaha..ja niinhan siina sitten kavi, etta Red Wings voitti. Tottakai mua vahan harmitti, mutta ei se pilannut mun fiilista. Koko peli oli ihan uskomaton kokemus ja oon niin kiitollinen tasta mun hostvanhemmille. Kiitos!!








Ja koska en jaksa tehdä erillistä postausta Cross Country kauden päätöksestä niin kerron siitä tässä. Meillä oli siis eilen kauden päättävä banquet. Syötiin, Nevin piti puheen ja valmentaja sanoi meistä jokaisesta jotain. Kauniita sanoja. Tavallaan se oli surullista. Nyt se on oikeesti ohi. Mutta mä jään muistelemaan sitä hyvällä. Yks hienoimmista asioista mitä mä oon täällä saanut kokea oli olla osana tätä hienoa joukkuetta. Toivottavasti hockey season tulee olemaan vähintään yhtä hyvä.


Minä, Etta, Mikayla, Brooke, Jenna, Sarah 

Lizzyyyyy <3

Olivia <3

Ashton<3

Meijän ihana coach Bullis! 

Mary <3

Mitchell, minä, Kolin

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Lately

Heippahei!

Mun kolmas kuukausi taalla rapakon toisella puolella on jo pyorahtanyt kayntiin. Aika menee ihan hirveen nopeesti! Ei sita pysty ees kasittaa..vastahan ma tanne tulin?! Elama on taalla jatkunu kuitenkin melko samanlaisena kuin se on ollutkin. Vaikka mitaan erikoista ei tapahdu niin koko ajan mennaan kuitenkin parempaan suuntaan. Kielen kanssa ei ole enaa ongelmia oikeestaan ollenkaan. En nyt tietenkaan kaikkea mita haluaisin ni voi sanoa tai en ymmarra ihan jokaista sanaa, vaikka US historyn tai American governmentin tunnilla.



Viime aikoina ma oon ollu tosi kiireinen ja taa viikko tulee olemaan superkiireinen. Suurimmaks osaks kiireisena mut pitaa Cross Country ja jaakiekko. Tanaan myos varmistu etta saan juosta Varsityssa! Paasen siis kisaamaan viela Regionalseihin Traverse Cityyn!

Jaakiekko alkoi siis tassa pari viikkoa sitten. Eka peli meilla on vasta Marraskuun alussa, mutta ollaan nyt alotettu harjottelemaan jo jaalla. Mulla on viela paljon harjottelemista, mutta rakastan sita jo nyt! En malta oottaa, etta pelit alkaa ja paastaan pelaamaan. Meidan eka peli on vieraissa Manistiqueta vastaan. Talla viikolla mulla on siis superpaljon tekemista..Eilen oli eka cross country harkat heti koulun  jalkeen. Sielta paasin viidelta pois..menin kotiin, otin suihkun, söin ja aikalailla sit heti lahin jakisharkkoihin ja sielta tulin kotiin puol 9 aikaan illalla. Sitten iltahommat ja nukkumaan. Tanaan cross country ja sitten meen keilaamaan mun aluevalvojan ja muutaman vaihtarin kanssa. Keskiviikkona taas cross country harkat ja jakisharkat. Ja TORSTAINA!! Torstaina lahetaan Detroitiin kattomaan Red Wings-Penguins! So excited! Perjantaina shoppaillaan vahan Detroitissa ja tullaan takasin..sitten on meidan joukkueen team dinner ja tan jalkeen meen luultavasti keilaamaan..jonkunakonen hyvantekevaisyyskeilausjuttu ilmeisesti. Ja lauantaina on Regionalsit Traverse Cityssa! Siella menee koko paiva. Sunnuntaina katotaan tietysti Lionsien peli..joka on poikkeuksellisesti jo yheksalta aamulla koska ne pelaa Wembleylla. Hostsisko tulee myos sunnuntaina kaymaan joten tehaan varmaan jotain. :)
Ja tottakai just tällä viikolla ku on superkiireistä niin mun täytyy palauttaa miljoona enkun esitelmää, ainetta yms.


Kuten jo sanottu, elämä on täällä jatkunu tavallista rataansa. Sunnuntaina oli Theon (ranskalainen vaihtari) synttärit ja oli ihan superhauskaa. Meillä oli paljon ruokaa, bonfire jne. juteltiin, naurettiin ja pidettiin hauskaa. Nauroin varmaan enemmän kun ikinä. Kiitos tästä kuuluu suurimmaks osaks Davidille (ruotsalainen vaihtari) jonka seurassa ei voi olla muuta kun hauskaa. Sunnuntai ilta oli ihan mahtava. Tunsin oloni niin kotoisaks. Kaikki oli ihan täydellistä.


Theo

Siarah, Emily, Jackie, me



Helene<3

Ruotsi&Suomi SWINLAND!

Me & Theo
Viime viikolla oltiin tulossa Cross Country meetistä. Istuin bussissa ja kattelin ikkunasta ulos. Michigan oli muuttunu kauniin syksyseks. Ajattelin kaikkee mitä oon täällä jo kokenu. Kaikkee mitä tuun vielä kokemaan. Ajattelin niitä ihmisiä mun ympärillä. Ja tuntu niin raa'alta, että mun pitää lähteä täältä pois. Tää elämä otetaan multa pois! Enkä oikeesti voi käsittää sitä, että joitain näistä ihmisistä mä en tuu näkemään enää ikinä. Ikinä! Se tuntuu niin lopulliselta. Tuntuu niin hirveeltä, että elämä vaan jatkuu. Tiiättekö? Sitä on vaikee selittää, mutta joka kerta kun ihmiset puhuu ens vuodesta mulla meinaa tulla kyyneleet silmiin. Osa lähtee collegeen, osa jatkaa juoksemista Cross Country joukkueessa. Enkä mä saa enää olla osa sitä. Mä palaan Suomeen. Eikä se oo paha juttu. Älkää käsittäkö väärin. Rakastan Suomea. Haluan palata kotiin kesällä, mutta se vaan tuntuu niin julmalta, että mä en saa enää olla osa tätä elämää täällä. Mä en saa jatkaa juoksemista mun ihanan joukkueen kanssa. Enkä mä tiedä millon mä tuun takasin. Se on kaikkein pahinta. Mä en tiedä millon mä tuun takasin. Ja vaikka mä tuunkin joskus takasin niin se ei oo enää sama. Ihmiset on muuttanu, moni on mennyt collegeen eri paikkakunnalle. Enkä mä enää ikinä saa tätä takasin. Tiiän, että on liian aikasta ajatella tämmöstä. Mulla on silti melkein kahdeksan kuukautta jäljellä. Mutta mä en voi estää itteeni. Mä ajattelen liikaa. Ainakin mä aion nauttia täysillä näistä jäljellä olevista kuukausista. Vaikka välillä on ikävä Suomeen. Välillä sitä kaipaa Suomeen niin paljon, että sydämeen sattuu. Mä rakastan silti olla täällä. Tää on mun toinen koti.

perjantai 17. lokakuuta 2014

#CROSS COUNTRY

Alotan nyt viimein kirjottamaan tata postausta Cross Countrysta. Kirjotan tata koulussa koulun koneella joten pahoittelen aan ja oon puuttumista. Cross Country on siis juoksemista maastossa. Paatin jo viela Suomessa ollessani, etta aion liittya Cross Country joukkueeseen. Ajattelin sillon, etta se on syksylajien huonoista vaihtoehdoista vahiten paha. Ja halusin ehdottomasti liittya johonkin joukkueeseen, joten tassa sita nyt ollaan.
Liityin siis Cross Country joukkueeseen. Mun liittyessa mukaan muut oli treenannu jo yli kuukauden ja suurin osa on juossu aikasempinakin vuosina. Ja ma taas olin aina vihannut juoksemista.



Ekat treenit oli tappaa mut. Se oli hirveeta. Olin maailman huonoimmassa kunnossa ja olin jo tyylii lammittelyn jalkeen ihan kuollu. Sitten juostiin kaks tuntia stadionin portaita ja olin kaiken lisaks todella typera sina paivana enka ollu syony kunnolla joten harkat oli kertakaikkiaan hirveet. Monet kuitenkin sano mulle, etta kun vaan jatkaa yrittamista ja treenaamista ni se tulee olemaan helpompaa. Ja ne oli oikeessa. Jatkoin harjottelemista. Aloin olemaan parempi. Juoksemaan paremmin. Nautin harkoista ja juoksemisesta.



Ja vaikka kisoissa juostessa tuntuu, etta en tee tata enaa ikina. Etta kuolen ihan nailla nappaimilla niin kun on paassyt maaliin kaikki on taas hyvin. Ja voi olla ylpee siita, miten on tehny. Ainakin useimmissa kisoissa. Kauden alussa en olis koskaan uskonut, etta tuun oikeesti pitamaan juoksemisesta. Mutta ma opin rakastamaan sita. Ma opin rakastamaan juoksemista. Ja nyt harkoissa 12 mailiakin menee helposti.



Perusidea Cross Countryssa on siis se, etta harjotellaan maanantaista perjantaihin joka paiva. Sitten meilla on aina lauantaisin meet (kisa?) Yleensa meilla on myos yks kisa keskella viikkoo, esim. Tiistaina tai Torstaina. Kisoissa juostaan aina 5 kilometria. Joskus Varsity juoksee erikseen (varsity on siis parempi joukkue) ja Junior Varsity erikseen. Ja joskus juostaan kaikki yhdessa. Suurimmaks osaks oon juossu mun kaikki kisat Junior Varsityssa, mutta huomasin jo kolmisen viikkoa sitten, etta oon parempi kun osa Varsityn tytoista ja toivoin, etta myos meijan valmentaja huomais sen. Ja se huomas. Viime kisan juoksin Varsityssa, mika on hyva merkki Regionalseja silmalla pitaen. Nyt tulevana lauantaina tulee siis olemaan meidan joukkueen viimeinen meet koko joukkueella. Taman jalkeen pelkastaan Varsity (7 tyttoa+kaks varajuoksijaa) jatkaa treenaamista viela kaks viikkoa, jotka sisaltaa Regionalsit Traverse Cityssa ja ihan viimeisen juoksukisan Michigan International Speedwaylla. MIS meet on overnight..eli ollaan täällä perjantaista lauantaihin. Toivon niin paljon, että saan juosta Varsityssa! :)






Ja sitten mun joukkueeseen. Rakastan mun joukkuetta! Joskus kun tuntuu, että on liian väsynyt eikä jaksais mennä treeneihin, niin oon aina ilonen, että menin. Mun joukkue on niin ihana. Meillä on aina hauskaa. Kannustetaan toisia. Nauretaan yhessä. Me ollaan joukkue isolla J:llä.

Tänään oli muuten sairaan hauskat treenit. Ehkä mussa on masokistisia piirteitä, mutta rakastin sitä niin paljon. Rakastin jokaista hetkee. Rakastin jopa sitä tuskan tunnetta mun jokaikisessä lihaksessa. Juostiin siis eka lämmittelyks puoltoista mailia läheiselle rannalle. Siellä tehtiin lämmittely loppuun. (onko warmups ees lämmittely suomeks?? Tuo lämmittely kuulostaa niin tyhmältä haha..kuulostaa ihan siltä kun sulla ois kylmä ja lämmittelisit nuotion äärellä tai jotain..okei..eksyin asiasta.) Sen jälkeen meidän valmentajan aviomies alotti pitämään meille treeniä. Tehtiin kolmenlaisia punnerruksia, aina sen tahtiin mitä valmentaja sano up..down..up..down..se oli rankkaa jo, mutta ei siinä vielä kaikki. Aina jos tehtiin jotain väärin meidän piti juosta sprinttejä. Tän jälkeen tehtiin vähän niinkun matoryömintää? Mentiin makaamaan hiekkaan mahalteen kaikki samassa rivissä. Sitten kädet selän taakse niin, että oikee käsi pitää kiinni vasemmasta ranteesta. Sen jälkeen piti ryömiä hiekassa parikytä metriä. Jos joku teki virheen kaikkien täyty taas juosta sprinttejä ja alottaa matoryömintä alusta. Tehtiin se varmaan kymmenen kertaa ennenkun kaikki lopulta pääs maaliin virheettömästi. Ilma oli sateinen ja hiekka oli märkää joten me tultiin tosi tosi hiekkasiks ja likasiks. Hiekkaa oli kaikkialla, suussa, hiuksissa, joka paikassa. Sen jälkeen pidettiin käsiä sillein vaakasuorassa sivuilla..se oli aivan järkyttävän rankkaa..mun käsiin sattu niin paljon! Mutta valmentaja tsemppas meitä koko ajan. Se puski meitä eteenpäin ja hoki meille sen omaa quotea, joka lukee myös meidän joukkuehuppareiden selässä.."if you train your mind the body will follow." Tän jälkeen se kysy aina "Who am I?" Ja koko joukkue karju sen tuskan keskeltä, että "I'm a champion!"
Sitten pelattiin vielä lipunryöstöö. Seniorit ja Juniorit vastaan Freshmenit ja Sophomoret. Ja sen jälkeen Seniorit ja Freshmenit vastaan Juniorit ja Sophomoret. Voitettiin molemmilla kerroilla! :) Se oli niin hauskaa! Ja harkat ei siis yleensä oo tämmöset hahaha..mutta nyt kauden lähetessä loppua tehdään enemmän extempore juttuja. Ainiin! Tehtiin myös senioreiden kanssa..(miten voi olla näin vaikee kirjottaa suomeks? Tuo ei oo ees lause??) Tehtiin siis sellanen juttu, että uskoteltiin muille meijän joukkueen jäsenille, että niillä tulee olemaan lankkuhaaste ja seniorit pitää sillä aikaa pienen meetingin. No,,ne alotti lankkuhaasteensa ja sillä välin me hyökättiin takaapäin ja suihkutettiin niitten päälle sellasta värijuttua. Rakastan mun joukkuetta. Ja tuun kaipaamaan sitä ihan hurjasti!



Kaikki tulevat vaihtarit. Liittykää johonkin urheilujoukkueeseen! Se antaa sulle niin paljon! Vaikka se ei olis ihan sun juttu niin tee se silti. Mäkin tein sen. Ja mä pystyin siihen. Cross Country on ollu mun parhaita kokemuksia täällä ja se opetti mut rakastamaan juoksemista. Se opetti mulle, mitä on oikeesti treenata kovaa. Se on antanu mulle niin paljon.







maanantai 13. lokakuuta 2014

*Tässä tulisi olla otsikko mutta mun aivot lyö tyhjää*

Hey!

Sain nyt viimein itteni istutettua taas koneen ääreen. Mulla on vaan ollut niin järkyttävä kiire koko ajan, ettei oikeesti oo ollu vaan aikaa istua koneella. Enkä siis oo erityisesti ees tehny mitään. Arki täällä vaan on kiireisempää kun Suomessa. Suurimmaks osaks Cross Countryn takia. Tässäkään postauksessa ei periaatteessa oo mitään ideaa, mutta yritän nyt jotenkuten kertoa mitä mulle kuuluu ja mitä täällä on tapahtunut. :) Vaikee vaan päättää mistä alottais. Ehkä mä vaan pistän kuvia ja kerron niitten avulla tapahtumista.

Tää ranta on ihan meijän talon lähellä. Toisella puolella on Kanada, mutta järvi on niin iso, ettei vastarantaa näy. Ja täällä on aivan järjettömän kaunista! 
Foreigners! Riccardo-Italia, Theo-Ranska, David-Ruotsi, Helene-Saksa, Minä-Suomi haha Laura-Italia
Käytiin Moun Pleasantissa kattomassa CMU:n football peli 

Ranska-Suomi-Ruotsi "aloha-day" Nää tyypit vaan on niin awesome! <3
Helene! Mun parhain, rakkain ystävä! <3






Pep rally oli awesome! Pep rally on siis semmonen tunnelmankohotus juttu ennen homecoming-jalkapallopeliä. Keräännyttiin kaikki saliin ja siellä oli kilpailuja yms, kerrottiin homecoming queen and king ja julistettiin Spirit Trophyn voittaja. Seniorit voitti kuten kuvasta näkee! Whoooo! Pep rally oli yks semmosista asioista joka ei Suomessa toimis ikinä sen takia, että me suomalaiset vaan ollaan erilaisia. Mutta se oli mahtavaa, eikä sitä voi sanoin kuvailla oikeesti, sitä tunnelmaa siellä salissa. Rakastan amerikkalaisia!





Saksa ja Suomi <3 
Siinä muutamia kuvia ajalta mitä oon täällä viettänyt. Oon ollu ihan onneton kuvien ottaja. Kameraa en oo jaksanu ottaa mukaan oikein ikinä ja iphonella sillon tällön on tullut jotain otettua, ja kuten kuvista näkee niin laatu on sitte iphone 4, että ei kovin paljon kehumista. Cross Countrysta mulla on tulossa postaus pian. (toivon, että tuo pian ei oo liian optimistinen)

Tänään käytiin Traverse Cityssä shoppailemassa. Tarvin vaatteita melko desperately, ja teinkin jotain ihan hyviä löytöjä. Ainakin löysin maailman ihanimman talvitakin. Kahen viikon päästä toteutuu mun suuri unelma! Mennään nimittäin kattomaan Detroitin ja Pittsburghin välistä ottelua Detroitiin! Pääsen näkemään mun suosikkijoukkueen livenä! <3 En vieläkään oikein usko, että se tapahtuu haha..(ja mun suosikkijoukkue on siis Pens, Ei Red Wings haha)

JA joulukuussa vähän ennen joulua lähetään Floridaan Disneyworldiin! Superhyper excited! Tää kirjottaminen tuntuu taas niin tökeröltä, ettei mitään rajaa joten mun on parempi lopettaa.

Tiivistettynä. Täällä kaikki hyvin. Mä oon onnellinen! Eilen illalla istuin hot tubissa (palju?) ja kattelin miten tähdet ja kuu loisti taivaalla. Oli vieläkin vähän vaikee uskoo, että mä todella oon täällä. Elämässä tätä elämää mistä mä oon kauan unelmoinut. Eikä se oo mikään hyperjännä elämä, että mulla olis koko ajan jotain hirmuhauskaa tekemistä. Ei. Ennemminkin mulla olis välillä varmasti hauskempaa/mukavampaa Suomessa. Mutta tämä on se elämä mistä mä oon unelmoinut. Mä oon täällä. Elän amerikkalaisessa pikkukaupungissa, mun koko elämä kulkee englanniksi. Kaikki on niin amerikkalaista. Mä oon täällä. Ihan oikeesti. Mä rakastan tätä paikkaa. Ja mä en osaa edes kuvitella miten vaikeeta lähteminen tulee olemaan. Ei sillä, ettenkö mä rakastaisi mun kotia Suomessa. Ei. Mä rakastan myös Suomea. Mä rakastan mun kotia ja kotikaupunkia. Mutta niinkun ne sanoo.."You will never be completely at home again, because part of your heart will always be elsewhere. That is the price you pay for the richness of loving and knowing people in more than one place."