A ship in harbor is safe, but that's not why ships are built

Mä en taaskaan oo kirjottanut pitkään aikaan joten täältä sitä nyt sitten tulee kaksi postausta päivässä. Kuten edellisessä gif postauksessa jo mainitsinkin niin lopetin Soccerin. Olin tosi väsynyt koko ajan ja sain kuitenkin sen kokemuksen high school urheilusta cross countryn puolesta ja hockey vaikka ei ollutkaan high school sport niin oli yks parhaimpia ja hienoimpia kokemuksia mitä mulle on täällä tapahtunut ja mitä mulle voi ikinä tapahtua. En myöskään kovin kamalasti tykännyt meidän varsity joukkueesta. JV oli paljon paljon mukavampi ja tuunkin kaipaamaan mun Lizzien ja Lyndsean bussikeskusteluja.

Yayyyy!!

Viime aikoina elo on ollut melkon paljon koulun käyntiä. Viime viikonloppuna tosin hengailin Kolinin kanssa. Käytiin syömässä Jimmy Johnsissa ja se juoksi ja mä pyöräilin sitten siinä vierellä. Ilma on ollut nyt viime päivät tosi tosi hyvä ja rakastan sitä! Kesä on tuloillaan!
Mun pohjatonta rakkauttani kiinalaiseen ruokaan on myös pyritty lievittämään tasaisilla vierailuilla kiinalaisessa ravintolassa. Tiedän jo missä haluan syödä viimeisen ateriani ennen kotiinpaluuta. Tai siis ennen Washington DC:n menoa.

Nukkumaan mennessä

Ja aamun mä en halua nousta selfie (p.s. varmaan eka kerta ikinä kun oikeesti otan selfien heti aamula.. halusin vaan demonstroida siskolle ja parhaalle kaverille kuinka väsynyt mä olen.) Tälläkään tarinalla ei nyt oikeastaan ollut mitään pointtia mutta tulipahan kerrottua. 

Koulua, koulua, koulua on siis ollut tämä elo viime aikoina. Selvisin myös hengissä kun David oli viikon New Yorkissa ja jouduin olemaan yksin kuviksen tunnilla. Kuuntelin vieressä istuvien ihmisten juoruja. Niitä riitti. Tajuttiin tässä aiemmin tänään siskon kanssa, että ollaan kaikki kolme (minä, sisko ja meidän paras kaveri) nyt eri maissa. Sisko Suomessa, minä täällä ja paras kamu Hollannissa. Niin se elämä kuljettaa. Ens viikolla lähden hostisän ja osan muista vaihto-oppilaista kanssa käymään Lansingissa ja päästään näkemään kuinka capitol toimii etc. Oon käynyt Lansingissa kerran aikaisemmin mutta se oli hockey reissu joten ei siinä kovin paljon ehtinyt näkemään Lansingia.

Vessaselfie ja outfit on point..David oli peloissaan ja kysy miljoona kertaa miksi mulla on koulussa hienot vaatteet..yleensä heitän päälle siis vaan hupparin etc.

Kotiinpalu. Kai siitäkin pitää kirjottaa kun se on jo niin lähellä. 65 päivää ja meikäpoika on Suomessa! Yritetäänpä siis koota ajatuksia. No. Päällimmäisenä tunteena on innostus! Järjetön innostus siitä, että pääsee näkemään kaikki läheiset. Pääsee Suomeen!! Maailman parhaaseen maahan. En ikinä voi hehkuttaa liikaa kuinka Suomi on maailman paras maa! Mä oon ollut aina sitä mieltä, mutta täällä ollessa se on vaan vahvistunut. Ollaan me vaan onnekkaita kun ollaan saatu syntyä tähän järjettömään hienoon maahan. No. Isänmaallinen tunteenpurkaus on nyt takana joten palataanpa niihin kotiinpalu fiiliksiin. Aina kun ajattelen miten nään äitin ja isin ajattelen, että varmaan sekoan ja juoksen niitten luokse ja dramaattisesti jätän kaikki tavarani keskelle lentokenttää. Sitten itken onnesta. Luultavasti pidän tavaroistani tarkkaa huolta aina kotiin saakka, koska siellä on niin paljon tärkeitä tavaroita, niin paljon muistoja. Ja aika vietävän kalliiksikin ne tavarat tulee kun pitää ne rahdata Suomeen. Niin. Ja oon huono itkemään onnesta. Joten tuskin kyyneleitäkään. Halaukset varmasti. Monetkin. Oon innoissani siitä miten pääsen syömään kaikkia ruokia joita mulla on ollut niin niin kova ikävä! Oon niin innoissani siitä kuinka pääsen avaamaan oman kotioven! Työnnän avaimen lukkoon ja sitten sitä ovea pitää puskea kevyesti, että se aukee! Pääsen haistamaan kodin tuoksua! Saan nukkua omassa sängyssä mun kaikkien kolmen tyynyn kanssa, ehkä kotiinpaluun kunniaksi pistän överiksi ja otan viisi. Pääsen meidän keittiöön!!!!!!!!! Kuten varmaan tekstistä kuultaa läpi oon järjettömän innoissani. No. Tottakai on muitakin tunnelmia kuin innostuneisuus. Haluan nauttia tästä mun loppuajasta siellä. Siinä taas yksi syy miksi lopetin soccerin pelaamisen. Rakastan sitä miten ilma on niin hyvä. Rakastan tätä pientä kaupunkia jota mulla on kunnia kutsua kodikseni. Rakastan tätä uskomattoman hienoa maata. Rakastan näitä ihmisiä ja joskus kun alkaa miettimään sitä oikeesti tajuaa kuinka järjetön ikävä mulla tulee. Näitä ihmisiä, tätä paikkaa, kaikkea mitä mä täällä olen kokenut. Kaikesta huolimatta mä olen innoissani kotiinpaluusta. Mä oon valmis. Mun matka on ollut upea. Se on ollut järjettömän hieno ja mä saan olla kiitollinen niin monille ihmisille. Kaikkine vaikeine päivineen, kaikkine uskomattoman hienoine kokemuksineen ja kaikkine tylsyyden täyttämine koulupäivineen tämä vuosi on ollut niin paljon enemmän mitä mä odotin. Niin erilainen mitä mä odotin. Niin hieno, ja se tulee aina olemaan osa mua. Ihan aina. Ja mä olen valmis palaamaan mun kotiin. Rakkaaseen kotiin.

Viikonloput on niin mun lemppariaikaa. Rakastan kun saa nukkua pitkään ja nyt varsinkin kun ilma on hyvä. Suunnitelmissa olis mennä juoksemaankin pitkästä aikaa. Lauantai sisältää kiinalaista ruokaa ja laatuaikaa hostperheen kanssa. Sunnuntain suunnitelmat vielä avoinna, mutta mahdollisesti hengailua Kolinin kanssa tai sitten vaan hengailua kotona. Saa nyt nähdä. Ikävä kyllä viikonloput on aina liian lyhyitä, mutta ainakin ollaan taas joka päivä lähempänä seuraavana viikonloppua. Tänään skypetin kahden rakkaan ystävän kanssa jotka viettää aikaansa Hollannissa työskennellen. Skypetettiin yli kaks tuntia ja oli aivan mielettömän ihana skypettää ja jutella kaikesta maan ja taivaan välillä. Subway pitkästä aikaa dinneriks oli enemmän kuin perfecto ja nyt istun tässä sohvalla ja kirjoittelen blogiin. Hostisä ja sisko kattoo telkkaria. Melko lailla päivä meni aika nappiin. Kirjottaminen tännekin tuntui pitkästä aikaa mukavalta. Nähdäänpä taas kun mulla on jotain asiaa!
xoxo