Goodbyes are not forever. Goodbyes are not the end. They simply mean I'll miss you until we meet again!

Kello lähentelee puoltayötä. Mä oon pakannut suurimman osan tavaroistani. Viimeistä kertaa pitkään aikaan mä käyn nukkumaan omassa huoneessa. Omassa, turvallisessa, rakkaassa kodissa. Huomenna mä lähden. Ensin mennään Vantaalle siskon luokse ja lauantai aamuna lähdetään siitä kohti lentokenttää. Tuntuu uskomattomalta, että mä olen nyt viimeistä kertaa kotona pitkään aikaan. Ja se sattuu. Kun mä tuun takaisin asiat on muuttuneet. En tiedä vielä miten, mutta muuttuneet ne varmasti on. Ei mikään pysy samana kymmentä kuukautta. Ei vaikka kuinka haluaisi.

Läheiset ja suurin osa ystävistä on hyvästelty. Kaikki on valmiina, vain odottamassa sitä, että mä itse olen valmis. Että uusi päivä valkenee ja mun täytyy mennä. Ja kyllähän mä olen valmis. Mä olen ollut valmis jo kauan aikaa. Jos sitä nyt voi koskaan todella olla valmis jättämään kaikki mitä rakastaa kymmeneksi kuukaudeksi.

Mä oon sanonut sen aikaisemminkin, mutta on aivan hirveän vaikea kuvailla miltä tuntuu lähteä. Vaihtovuosi on ollut mun unelma niin kauan. Mä haluan lähteä. Mä odotan lähtöä. Mä oon innoissani. Ja samalla se on vaikein asia mitä mä olen ikinä tehnyt. Sattuu jättää kaikki rakkaat. Mä tuun kaipaamaan mun ystäviä ja perhettä niin valtavasti, että mä en osaa edes kuvitella sitä. Sen ajatteleminenkin saa mut nyt itkemään. Ja mä tuun takuuvarmasti itkemään vielä paljon. Mutta tämä on mun unelma. Ja mä aion tehdä  mun unelmasta totta.

Nyt mä menen vielä viimeisen kerran nukkumaan omaan sänkyyn. Aamulla mä herään ja syön viimeisen kerran aamupalan kotona, tutussa keittiössä. Huomenna mä hyvästelen kodin ja tämän kaupungin. Ja kymmenen kuukauden kuluttua mä tuun takaisin.