lauantai 26. heinäkuuta 2014

One day your dream is finally true

Tänään oli se päivä kun ekat meidän jenkkivaihtaritytöistä lähti matkaan. Fiilikset nousi ihan valtavasti ja innostus vaan kasvoi. Ei sitä voi oikein käsittää, että nyt me ollaan oikeesti lähdössä. Me muut tullaan perässä ihan pian.

Kun ryhmä perustettiin joskus viime syksynä en millään osannut kuvitella sitä hetkeä kun ekat meistä lähtee. Saatika sitä kun mä lähden itse. Toivon niin kovasti, että meille kaikille tulee ihana, ikimuistoinen, kasvattava ja muistorikas vuosi.


Tässä ryhmässä on viimeisen vuoden 9 kuukauden? aikana jaettu monet ilot ja surut. On kannatettu yhdessä Suomea olympialaisissa ja jääkiekon mm-kisoissa. Kerrottu peloista ja toiveista, oltu aidosti onnellisia toisten puolesta kun on saatu sijoitustietoja. Vuoden 2014 ensimmäisen päivänä me oltiin innoissaan siitä kuinka tää tulee olemaan "meidän vuosi"  Ja nyt me ollaan jo niin lähellä. 2 meistä on lähtenyt ja 48 odottaa vielä vuoroaan. Me ollaan niin lähellä sitä kun meidän unelmasta tulee vihdoin totta. Osa on odottanut tätä vuosia, osa ei niin kauaa, mutta se on varmaa, että me kaikki halutaan tätä. Me halutaan sitä niin paljon, että me luovutaan lukemattomista asioista.

Ja mun oman unelman toteutumiseen on 28 päivää! 28 päivää!! Mä en oikein voi uskoa sitä..kuinkahan monta päivää mä olen odottanut tätä? Ainakin 2190 näin karkeesti laskettuna..Ja nyt laskurissa on enää 28 päivää. 28 päivää ja mä olen Michigan Girl! Tai no..tarkemmin otettuna 32 päivää koska ekat viisi päivää menee New Yorkissa.


Fiilikset on edelleen aika samat. Ei tunnu oikein miltään. Tai siis innostus ja lähdön odotus on kyllä huipussaan, mutta ei jännitä, eikä pelota. :) Mä haluan vaan lähteä. Mä olen nyt valmis. Tottakai tänne Suomeen jää paljon mitä jään kaipaamaan, niinkuin oon jo sanonut. Paljon miksi jossain toisissa olosuhteissa haluaisin jäädä kotiin. Mutta vaihtovuosi on mun unelma. Se on unelma, jonka mä olen aina halunnut toteuttaa. Ja jos se minusta on kiinni niin mä tuun toteuttamaan sen.



Supertwins!
Hyvää matkaa vielä täällä bloginkin puolella Karita ja Emilia! <3

2 kommenttia:

  1. Vooi kiitos :) Taidan jossain välissä päivitellä omaakin blogia jos saan kuvia purettua koneelle :D Kai muuten sait sen kutsun jonka lähetin et voit lukee mun blogii? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postaile ihmeessä! Ja joo sain kutsun ja oon nyt lukijana sun blogissa :)

      Poista

Kiitos kommentista!<3