sunnuntai 3. toukokuuta 2015

You can take the girl out from Michigan but you can't take Michigan out of the girl

Kun mä olin vielä Suomessa, odottelin mun sijoitustietoja mä yritin olla toivomatta sen suuremmin, että mihin osavaltioon se sijoitus tulisi. Yritin ajatella, että kaikki osavaltiot on aivan yhtä hyviä. Ei se paikka vaan ne ihmiset. Hiljaa mielessäni mä vähän kuitenkin toivoin, että sijoitus ei tulisi Michiganiin, koska ilmasto on melko samanlainen mitä Suomessa etc. Helmikuun 18 päivä se sitten kuitenkin pamahti sähköpostiin, että Michiganiin mennään. En missään vaiheessa ollut pettynyt sijoitukseen, vaan kun se tuli olin enemmänkin innoissani. Googlettelin tietenkin Michigania minkä ehdin ja vielä enemmän kotikaupunkiani Alpenaa.



27.8.2014
Astuin ensimmäistä kertaa Michiganin maaperälle Detroitissa. Periaatteessa en ihan itse maalle astunut, koska vietin koko sen ajan lentokentällä, mutta Michiganissa nyt kuitenkin olin. Detroit näytti ilmasta melko pieneltä, verrattuna New Yorkiin, mitä se tietenkin olikin, ja joka puolella oli vettä. Tuntu melkein kuin olis ollut Suomessa. Mun eka päivä Alpenassa oli aurinkoinen. Mun kotikaupunki näytti pieneltä periamerikkalaiselta kaupungilta ja mä tiesin, että mä olin rakastunut. Listaan nyt tähän postaukseen asioita Michiganista ja siitä mitä tuun kaipaamaan kun meen kotiin ja you know you're from Michigan juttuja etc. (periaatteessa en kyllä oo Michiganista kotoisin, mutta ei anneta sen hidastaa menoa.)

 Detroit LIONS

Tärkeimmät ensin eiks niin? Muistan kun kirjotin joskus kauan sitten mun blogiin, sillon kun olin vielä Suomessa siis, että ehkä musta tulee yhtä kova Lions fani kun mun isäntäperheestä. Mielessäni kyllä silti ajattelin, että ei todellakaan tuu, koska mun mielestä amerikkalainen jalkapallo oli typerin urheilulaji mitä koskaan oli keksitty. Ja kuinka väärässä mä olinkaan. Tai no oikeassa siinä suhteessa, että kyllä, musta tuli Detroit Lions fani, ja amerikkalaisen jalkapallon suuri ihailija. New England Patriots sucks, Tom Brady on kamala, pahin kohtalo on olla Packers fani ja kaikki inhoaa Cowboyseja. Ja tottakai kaikki pilailee Lionsien kustannuksella. Mä itsekin melko usein, mutta en lopeta uskomasta siihen, että vielä joku päivä me ylletään Super Bowliin ja voitetaan. #defendtheden #OnePride #togetherwehunt #LionsPride



Spartans vs Wolverines
Jompikumpi täytyy valita. Ei oo in between. Tosin täytyy tunnustaa, että mä en oikeastaan oo valinnut. Spartans mä tykkään enemmän, mutta alusta asti ostin aina Wolverines kamaa, joten nyt mulla on vaatekaappi täynnä Wolverines huppareita sun muita. No, jokatapauksessa.




"You don't really watch football but you hate Ohio State
Everybody. Hates. Ohio State.


"No. Detroit is not the Capital of Michigan."

Se on Lansing.

"You're incredibly possessive of anything decent that came out of Detroit"
Yaa..ja "born and raised in South-Detroit." kovemmin kun koskaan aikasemmin.


Kun multa kysytään, että mikä on ero Suomen ja USA:n välillä ja aika usein sanon, että ihmiset täällä on ystävällisiä, monet vastaa, että se on juttu ainoastaan pohjoisissa osavaltioissa, että etelässä ne on paljon epäystävällisempiä. No, ihmset täällä ei oo eläneet Suomessa joten ne ei tiedä tästä mitään, mutta silti. Michigan people <3

Sports
Lions, Tigers, Red Wings, Spartans, Wolverines list goes on. Oon kun syntynyt Michiganiin. Ihmiset rakastaa urheilua. Varsinkin jääkiekkoa, jalkapalloa ja baseballia. Ja siitä puhutaan paljon.





Euchre
Super confusing korttipeli aluksi. Mulle se opetettiin jääkiekkomatkoilla ja kun tuun takas kotiin, opetan mun kaikki kaveritkin pelaamaan sitä hahah..mutta joo. Aluksi koko peli, vaikuttaa siltä, että siinä ei oo mitään logiikkaa. Ehkä siinä ei ookkaan.



hahaha tää on niin totta. Alussa mä aina naureskelin tälle mutta nyt teen tätä koko aika itekin


Tähän loppuun kopion vielä muutamilta listoilta juttuja Michiganista.

Yes, it’s possible to drive south to Canada.

Mind melt, here. Drive SOUTH out of Detroit and you’ll instantly hit Windsor, Ontario.

 It’s not soda. Or even Coke. Get it straight, it’s called POP, y’all!

 Stop. Calling. It. “Mack-I-Nack!

Yeah, I know it’s spelled Mackinac. Whatever, you and your logic. It’s Mack-in-naw'


 Detroit is awesome.
Yeah, Detroit is facing some rough times. But those who fall the hardest can make the biggest comebacks. Detroit has some pretty amazing things going on, so quit talking smack! We’ve got a level of diversity found in very few other Midwest areas, some killer urban gardening initiatives, and an art and music scene that is better than ever before. The real estate is cheap. And Eminem, Journey and Kid Rock sing about it. Did they ever do that for your city, hmmmm? Didn’t think so.


Mä oon mielettömän ylpeä Michiganista ja siitä, että mä saan asua Michiganissa. En olis halunnut viettää vuottani missään muualla. En osaa edes kuvitella, että olisin viettänyt sen missään muualla. Michigan on mun toinen koti. Nyt ja aina. Tähän loppuun vielä lainaan jonkun kirjoittamia sanoja. 
"No matter where you go, your heart will always be here, waiting for your ungrateful self to return and swear to never leave again."


6 kommenttia:

  1. Ihanaa et löysin sun blogin! Luin koko blogin läpi �� Ois mielenkiintosta lukee high school elämästä, oon kuullu mm. että maksullinen kouluruoka on roskaruokaa, kouluissaon oikeesti "ryhmät" erikseen käytävillä "nörtit, cheerleaderit..." ja ois myös kiva kuulla nuorten arkielämästä siellä, et miten poikkee suomalaisten nuorten arjesta yms!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voisin kylla tehda postauksen high schoolista :) Kiitos ideasta!

      Poista
  2. Ai että samaistun näihin joihinkin niin paljon! Olin vaihdossa Michiganissa ja tulee niin paljon muistoja näistä mieleen. Näytän vieläki kaikille tolla käsihommalla, että missäpäin Michiganiin olin :D kiitos ihanasta postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eips mitaan! Ma muistan lukeneeni sun vaihdosta Michiganissa :) Ja joo toi kasihomma todellakin! Ja toinen juttu mika nyt ei oo pelkastaan Michigan juttu mut mika Usassa on tarttunu muhun ni valimatkat sanotaan aina ajassa. Niiku et ku joku kysyy et paljo sinne on matkaa ni ei koskaa kilometreissa tai maileissa vaa aina et "joku kolme tuntia" hahah..

      Poista
  3. Siis mitä!!!!! Täällä kaikki siis ihan kaikki sanoo että toi ystävällisyys on Etelän juttu, että Pohjossa ollaan samanlaisia ku Suomessa ko oon antanu jotai esimerkkejä! Oon niin hämmentyny nyt :D Ja sit toine juttu mikä jäi hämmentämää ihan liikaa oli toi käsikuva...? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahahah nyt mäki oon hämmentynyt :D mut ainaki täällä ne on tosi ystävällisiä :) siis toi käsijuttu on että kaikki ketkä asuu Michiganissa ni aina kädestä näyttää että missä kohtaa Michigania ne asuu kui toi käsi on shaped vähä niiku Lower Peninsula kartta..sit jos asuu Upper Peninsulassa ni kääntää sen käden sillei poikittai ni siitä tulee Upper Peninsulan kartta hahah mut siis IHAN KAIKKI tekee tota. Aina ku kysyy et missä joku asuu ni käsi esiin ja sit näytetää :D

      Poista

Kiitos kommentista!<3